Ajatus siitä, että imettäminen ja pulloruokinta eivät olisi kovin kaukana toisistaan, on yleinen. Kummallakin tavalla vauva saa ravintoa, ja se toki on se tärkein juttu. Minkä takia sitten usein varoitellaan pulloruokinnan vaaroista imettävälle vauvalle, tai miksi pulloon tykästynyt vauva voi olla vaikea saada takaisin rinnalle? Tai miksi rintakumin käytön jälkeen imetys voi tuntua yllättävän haastavalta? 

Pulloruokinnan ja rintaruokinnan suurin ero on siinä, miten maitoa tulee ulos. Rinta heruu sykäyksittäin, ja jokaisen herumisen jälkeen on ns. suvantovaihe, jolloin tulee vain tippoja ulos. Yksi heruminen kestää tutkimuksen mukaan muutaman kymmenen sekuntia maksimissaan, ja yhdellä herumisella rinnasta tulee ulos keskimäärin 30 ml maitoa. Tämä ei muutu rintakuminkaan kanssa.

Rintakumin ero paljaaseen rintaan on se, että se antaa voimakkaamman ärsykkeen vauvan kitalakeen, jossa on kohta, johon osuessaan nänni/rintakumi/sormi/tms käynnistää vauvalla imemisrefleksin. Jos nänni on kovin matala, vauva saattaa tarvita vahvemman ärsykkeen refleksin käynnistymiseksi. Myös jos rinta ei mene vauvan suuhun ihan oikein (enemmän yläviistoon kuin keskelle suuta), ärsyke jää kokonaan tapahtumatta tai liian heikoksi. Siitä syystä monesti, jos vauvalla on vaikeuksia tarttua rintaan, kehotetaan ottamaan rintakumi käyttöön. Voi olla, että vauva osaisi tarttua rintaan paremmin, jos vauvan asento rinnalla olisi parempi ja rintaa muotoiltaisiin niin, että nänni sojottaa enemmän yläviistoon kuin suoraan keskelle. Hyvä nyrkkisääntö on, että nänni kohdistetaan vauvan nenään. 

Kun sitten pullosta syötetään, niin jos sen tuttiosa on kovin iso ja pitkä, sen aiheuttama ärsyke on erittäin voimakas osuessaan vauvan kitalakeen. Ja jos pullossa on enemmän kuin 20-30 ml maitoa kerrallaan, eikä pulloruokintaa tahdisteta (eli pidetä taukoja, niin kuin rinta tekee herumisten välissä), vauva joutuu imemään ikään kuin yhdellä kulauksella kaiken sen maidon, mitä pullossa on. Vaikka tutti ei tiputtelisikaan maitoa silloin, kun se käännetään ylösalaisin, ei se tarkoita sitä, että se olisi vauvan kannalta parempi. Kun vauva imee pullosta (tai rinnasta), suuhun tulee alipaine, ja joka nielaisulla alipaine imee lisää maitoa pullosta vauvan suuhun. Mitä pienempi vauva, sitä vähemmän hänellä on keinoja torjua suuhun jatkuvalla syötöllä tulevaa maitoa, ellei ruokintaa tahdisteta. Vauva saattaa vaikuttaa siltä, että hän syö pullosta "kuoleman nälkäisenä" ja vetää kaiken maidon kamalalla kiireellä, jolloin ruokkijalle tulee tunne, että maito ei riitä, ja vauvalle annetaan lisää maitoa. Oikeasti tuollainen hotkiminen on vauvalle erittäin stressaavaa ja hän kokee tukehtuvansa. Stressin merkkejä on mm. sormien harottaminen, käsillä huitominen ja silmien avaaminen suureksi. 

Toki rintakumi muistuttaa silikonisena enemmän pullotuttia, ja jos vauva tottuu siihen ja sen antamaan kovaan ärsykkeeseen, voi vauva pullonkin huolia paremmin ja vastaavasti kieltäytyä rinnasta, joka tuntuu suussa ihan erilaiselta kuin mihin hän on tottunut. Puhutaan nännihämmennyksestä, joka ei ole mikään keksitty juttu, vaan ihan totisinta totta monissa vauvaperheissä.