Taaperoperheen arki kokee suuren muutoksen, kun taaperolle syntyy pikkusisarus. Mitä pienempi isompi lapsi on, sitä monimutkaisemmalta voi arjen järjestäminen tuntua; vauvan paikka on rinnalla, mutta miten saada yhden vanhemman kädet ja syli riittämään myös sille isommalle pienelle, joka voi olla hyvinkin hämmentynyt ja jopa mustasukkainen uudesta tulokkaasta.

Jos isomman lapsen imetys on jatkunut läpi raskauden, voi sylin jakaminen vauvan kanssa sujua ehkä hieman helpommin. Taapero käy rinnalla yhdessä sovittuina aikoina, vauva käy rinnalla vauvantahtisesti. Pienen harjoittelun jälkeen todennäköisesti myös yhteisimetys (tandemimetys) alkaa sujua, ja kumpikin rinnalla kävijä loksahtaa paikkaansa. Kolmikolle löytyvät ne mieluisimmat imetyspaikat ja -asennot. Lisää tandemimetyksestä (ja raskaudenaikaisesta imetyksestä) voit lukea Imetyksen tuen verrattomasta artikkelista täällä, ja aikaisemmasta postauksesta täällä.

Kun isomman lapsen imetys on jo päättynyt, pitää arki tietysti järjestää hieman toisin. Uusi pikkuinen tarvitsee tiheään rintaa ja syliä jo ihan riittävän maitomäärän nostattamiseksi ja toki myös perusturvallisuuden luomiseksi. Ja kuten on varmasti tuttua, niin pikkuvauva voi käydä rinnalla tiheään ja viihtyä siinä pitkään. Silloin yhtään aktiivisemman taaperon kanssa voi joutua vähän raapimaan päätä, miten sekä pikkuvauva että taapero saataisiin pidettyä tyytyväisinä ja turvassa. 

Monissa perheissä asia on ratkaistu mm. kehittelemällä imetyskori, jossa on sellaisia juttuja, joita taaperon kanssa voi tehdä imetyksen aikana usein yksikätisenä tai lattialla istuen. Korista voi löytyä lempilukemista, ehkä jopa jokin ohjelma, joka on taaperolle sopiva ja mieluisa tai sellaisia leikkejä, joita voi leikkiä vanhemman kyljessä tai yhdessä lattialla istuen. Taaperoa voi osallistaa antamalla hänen vaikka järjestää vanhemman olkapäälle harso vauvan röyhtäytystä varten tai (isomman lapsen kohdalla) tuomalla vanhemmalle vettä tai muuta tarvittavaa käden ulottuville. 

Kun pikkuinen vähän kasvaa, voi imetys onnistua kantoliinasta tai kantorepusta käsin, jolloin ainakin yksi käsi jää vanhemmalta vapaaksi taaperolle tai leikki-ikäiselle. Ja kun pienempi lapsista on kantoliinassa tai -repussa, pystyy vanhempi ihan kaksikätisestikin huomioimaan isomman lapsen tarpeita ja vaikka pitämään tätä sylissä.

Jos perheessä on toinen aikuinen, voi muiden perheenjäsenten (lasten ja sen toisen aikuisen) läheisyydentarve kuormittaa kotona olevaa vanhempaa, ja tästä olisikin hyvä jutella sen toisen aikuisen kanssa. Kotona lasten kanssa oleva vanhempi kaipaa myös niitä hetkiä vuorokauteen, kun vessaan pääsee yksin ja rauhassa, ja kun saa pitää muihin perheenjäseniin vähän etäisyyttä. Myös siihen toiseen aikuiseen. Kun asiasta on puhuttu, toisen aikuisen on ehkä helpompi suhtautua siihen, että toinenkin tarvitsee välillä vähän enemmän omaa tilaa ja aikaa. 

Vauva-aika uudenkin pienen kanssa on lyhyt ja menee yllättävän nopeasti ja vauva on päivä päivältä vanhempi. Rankimmat viikot ovat varmasti ensimmäiset 6-10 viikkoa perheen kokoonpanon muuttumisesta. Apua ei ole yhtään noloa pyytää, jos arki tuntuu liian kuormittavalta ❤️