Kun aikuinen haluaa maitoa vaikka kahviinsa, hän menee jääkaapille (tai ehkä sitä ennen kauppaan), ottaa kaapista maitotölkin, avaa sen ja kaataa siitä sopivan määrän maitoa mukiin. So simple. Kun vauva haluaa maitoa, hän ilmaisee halunsa päästä rinnalle erilaisin hamuilumerkein. Kun äiti ne hoksaa, hän ottaa vauvan rinnalle. Vauva tarttuu rintaan kiinni, ja...

Miten se maito rinnasta oikein ulos tuleekaan? Ensinnäkin kun vauva imee rintaa, nännistä lähtee hermoimpulssi äidin aivoihin, jossa aivolisäke alkaa tuottaa oksitosiinia. Hermoimpulssia vahvistaa vauvan tuoksu, jota äiti nuuhkii (vauvan päälaki tuoksuu erityisen voimakkaasti, joten hattu pois päästä, kun syödään!). Vauvan ensimmäiset imut rinnalla ovat lyhyitä ja nypyttäviä, juuri sopivia riittävän voimakkaan hermoimpulssin laukaisemiseksi. Kun oksitosiinia alkaa erittyä, maitotiehyiden ja -rauhasten ympärillä olevat pienet lihassolut supistuvat ja työntävät maidon tiehyisiin ja niitä pitkin nännistä ulos vauvan suuhun. Gulps, gulps, sanoo vauva silloin. Äiti saattaa tuntea kihelmöintiä rinnoissa ja jopa käsivarsissa saakka. Tapahtuu heruminen. Herumista eli oksitosiinin eritystä vahvistaa äidin rentoutuminen. Mielihyvähormonina oksitosiinia erittyy sitä vähemmän, mitä enemmän äidin veressä on mm. adrenaliinia. Siksi vauvan pää tuoksuu erityisen hyvälle: tarkoitus on, että feromonit voittavat adrenaliinin, niin kuin ne usein tekevätkin.

Mitäs sitten, kun ei olekaan vauvaa rintaa imemässä, ja maitoa pitäisi saada rinnasta ulos? Helpointahan tietysti olisi antaa vauvan imeä toista rintaa ja rintapumpulla pumpata toista, heruminen kun käynnistyy molemmissa rinnoissa yhtä aikaa. Aina se ei vain onnistu. Silloin pitääkin herutella ilman vauvan apua. Kääks!

Nyt jo tiedetään, että herumisen edellytyksenä on tietynlainen rentoutuminen. Rintapumppu ei monissakaan herätä ylettömiä mielihyvän tunteita, joten heruttajana se ei ole parhaasta päästä. Siksipä herumista pitää auttaa. Ensinnäkin se rentoutuminen. Kun alkaa pumpata maitoa rinnoista, pitää pystyä rentoutumaan. Apuna voi käyttää telkkaria, lehtiä ja kirjoja tai musiikkisoitinta. Pystytkö rentoutumaan telkkaria katsomalla, kirjaa tai lehteä lukemalla tai musiikkia kuuntelemalla? Sitten se adrenaliinin erittymisen estäminen. Jos sitä miettii, miksi ei jo heru ja miksi ei maitoa tule, adrenaliini vain virtaa. Älä siis mieti, miksi ei jo heru tai miksi maitoa ei tule. Meditoi tai hengittele syvään, ajattele virtaavia vesiä, pulppuavia suihkulähteitä, vaahtokylpyä, poreammetta... Peitä pumpun säiliö, ettet näe, mitä pulloon kertyy. Sillä tiedolla et tee vielä yhtään mitään. 

Voi olla, että vieläkään ei tule tulosta. Palataanpa taaksepäin, esivalmisteluihin. Rintoja voi lämmittää. Lämpimällä vedellä valelu on tehokasta. Nopeampaa toimintaa on lämmittää rintoja hiustenkuivaajalla, mutta ei liian lämpimällä teholla. Jos ei mitään laitetta ehdi tai halua kaivaa esiin, voi rintoja hieroa pyörivin liikkein rintakehältä nänniin päin. Tai ravistella joko olkapäitä heiluttamalla sambatyyliin tai ihan arkisesti kämmenellä huljuttaen. Nännien nyplääminenkin auttaa joitain. Tämän jälkeen ne virtaavat vedet ja kuohuvat kosket -mielikuvaharjoittelu :)

Ja sitten se pumppu siihen rinnalle. Ehkä pieni etukenoasento auttaa, kun rinta saa vähän roikkua. Otataan mallia tosi ammattilaisesta, eli vauvasta. Ensin nypytellään. Myös pumpulla. Lyhyitä, nypyttäviä pumppauksia, vaikka tiheästikin pumppausrintaa vaihdellen. Ajatellaan vauvaa ja muita mukavia ajatuksia. Voi vaikka hyräilläkin. Lapin äidin kehtolaulu on aika hyvä heruttaja, kun sille ehdollistuu ;) Rauhallinen ja syvä hengitys, meditatiivinen tila. Nypytys, nypytys, nypytys. Ja sitten! Heruminen käynnistyy! Pitkiä pumppauksia, ja maito suhisee pulloon. Rintaa voi samalla myös painella eri puolilta, mutta älä riko pumpun synnyttämää alipainetta. 

Yksi heruminen kestää muutamasta sekunnista muutamaan kymmeneen sekuntiin. Sekä silloin kun vauva imee, että silloin, kun rintoja tyhjennetään muuten. Kun heruminen laantuu, mitä tekee vauva? Gulputus vaihtuu pieneksi nypyttäväksi liikkeeksi - tai vauva ilmoittaa haluavansa nyt syödä toisen rinnan seuraavaksi. Asia selvä. Vaihdetaan vauva toiselle rinnalle. Pumpatessa sama juttu. Vaihdetaan pumppu toiselle rinnalle. Nypytys alkakoon! Ja kun taas heruu, on aika pitkille pumppauksille. Hyvinhän se meni!

*

Imetetyn vauvan laskennallinen maidontarve on keskimäärin 30 ml/h. Hyvä pumppaussaalis herumisen käynnistyttyä on n. 50 ml. Sen saa nopeasti sulatettuakin lämminvesihauteessa tai kuuman veden alla, kun annos pakastetaan litteänä pienessä pussissa. 

*

P.S. Oksitosiini on myös määräävä hormoni silloin, kun saa tai haluaa saada orgasmin. Harva nainen sen saa ilman sopivaa fiilistä ja esivalmisteluita ;)