Olen huomannut, että kamalan paljon erilaisilla nettikeskustelupalstoilla on kirjoiteltu vauvojen unista. Tai lähinnä siitä, miten ne suhteutuvat vanhempien odotuksiin. Kun yksi kertoo, että heillä vauva jo kuukauden ikäisenä alkoi nukkua täysiä öitä, muut äidit tuntevat kateudenpiston sydämessään ja jokunen ehkä häpeillen tunnustaa, että oma kahdeksankuinen ei vieläkään osaa nukkua kuin kuutisen tuntia putkeen. Apua, vauvassani on jotain vikaa!

Yleisesti kuultu väite on, että yli puolivuotias ei yöllä tarvitsisi ruokaa, vaan kykenee paastoamaan 8-12 tunnin ajan. Höpö höpö. En kiellä, etteikö noitakin vauvoja olisi, mutta ei se ole mikään tavoite tai merkki kiltistä vauvasta saati hyvästä äidistä. Tai sitten oma äitini on epäonnistunut pahasti, kun itse usein käyn vesihuikalla keskellä yötä - tai syön erittäin myöhäisen iltapalan ja sen jälkeen erittäin aikaisen aamupalan :)

Kehtaako muuten kukaan pokkana väittää, että sitten, kun vauva osaa kävellä, hän ei enää tarvitse rataskyytiä? Ovatko rattailla lapsiaan kyydittävät vanhemmat täten epäonnistuneet tehtävässään kasvattaa itsenäisiä kansalaisia? Ihan samalla tavalla vanhempia tarvitaan rattaita työntämään kuin yöllä nälkäistä vauvaa syöttämään, mutinat pois siis ;)

Etenkin esikoisten vanhemmilla tuntuu olevan sellainen harhakäsitys, että kun vauvan opettaa yösyönneistä eroon mahdollisimman aikaisin, vauva alkaisi nukkua täysiä öitä häiritsemättä vanhempia sinä aikana yhtään. Mutta kun kaikki heräily ei olekaan nälkää: tulee pissahätää, painajaisia, kuuma, kylmä tai jotain muuta, joka unia häiritsee. Millä koululla näistä lapsi koulutetaan eroon?

En vieläkään ole oppinut ymmärtämään sitä, miksi äidin on niin kovin tärkeä tietää, monelta vauva yöllä herää ja haluaa ruokaa. En myöskään tajua, mitä ihmettä terveydenhoitaja naapurin rouvasta puhumattakaan tekee sillä tiedolla. Kun sehän on selvää, että mitä enemmän yöllä häärää, sitä enemmän vireystaso nousee. Ja mitä korkeammalla vireystaso, sitä vaikeampi monesti on saada uudelleen unen päästä kiinni. Ja silti niin moni äiti ehdoin tahdoin ennen yöimetyksiä katsoo kellosta ja painaa mieleen, monelta vauva tällä kertaa halusi syödä. Tai kirjaa tukkimiehen kirjanpidolla yölliset imetyskerrat.

Imetys on vaivaton tapa saada unta ainakin sen verran, että pärjää. Äidinmaidossa on pimeään aikaan melatoniinia, joka rauhoittaa sekä vauvaa että äitiä. Jos vauva nukkuu tarpeeksi lähellä, ruokkiminen onnistuu nousematta sängystä ylös. Kun pysyy pitkällään, minimoi samalla kaiken mahdollisen, mikä voisi herättää (äitiä tai vauvaa) enemmän. Ja näin kokonaisuniaika hieman pitenee.

Lienee turha sanoa, että olen perhepedin kannattaja :)
Lienee myöskin turha sanoa, ettei oikeasti ole olemassa mitään tiettyä ikää, jonka jälkeen vauva ei enää tarvitse yöllä ruokaa.
Lisäksi lienee turha sanoa, että kelloon katsominen yöllä on turhaakin turhempaa. Sillä tiedolla ei oikeasti tee yhtään mitään - etenkin isomman vauvan kanssa.

Hyvää yötä :)