Tiedättehän sen väitteen, että kaikki äidit pystyvät imettämään, jos vain haluavat. Ja varmaan tiedättekin, että väite ei ihan pidä paikkaansa. Imetykseen voi liittyä useitakin erilaisia haasteita, jotka voivat estää imettämisen kokonaan tai vain tehdä siitä niin hankalaa, että äiti valitsee vauvalleen muun ruokintatavan. Aina näitä haasteita ei ymmärretä eikä niitä huomata ajatella ennen kuin vasta paljon myöhemmin, imetyksen jo päätyttyä. Imetyksen onnistuminen halun ja toiveen mukaan vaatiikin siis usein sekä oikeaa ja näyttöön perustuvaa imetysohjausta oikeaan aikaan että runsaasti tukea äidille imetystaipaleella. Ja tätä ei valitettavasti kaikille ole vieläkään saatavilla.

Fyysisiä haasteita äidillä

Matalat rinnanpäät näyttävät asettavan hyvin monelle tuoreelle äidille suuriakin haasteita imetyksessä alkuun pääsemiseksi. Hyvin usein myös synnytyssairaalassa tai neuvolassa terveydenhuollon ammattilainen näkee rinnanpään mataluuden suurena haasteena. "Laastarina" tarjotaankin yleensä rintakumia, joka ei itse asiassa juurikaan poista ongelmaa kuin joissain hyvin harvoissa tilanteissa. 
Vauvahan ei ime pelkästään nänniä, vaan hänen tulisi haukata rintaa suuhunsa hyvinkin laajasti niin, että nännipihaa on enemmän suussa leuan puolelta kuin ylähuulen puolelta. Ongelma on siinä, että liian usein ei jakseta tai ehditä keskittyä auttamaan äitiä saamaan vauvaa hyvään asentoon, jossa vauvan pää on reilusti takakenossa ja vauva ihan kiinni äidissä. Kun vauvan pää ei ole takakenossa, nänni jää keskelle suuta, joka on sille ihan väärä paikka. Nännin tulee kohdistua yläviistoon kohti kitalakea, sillä kitalakeen osuessaan se käynnistää vauvalla imemisrefleksin. Keskellä suuta näin ei tapahdu, ja silloin rintakumi nänniä suurempana ja kovempana otetaan apuun. Kun yleensä riittäisi imetysasennon korjaaminen. 
Imetysasennon korjaaminenkaan ei ole mitään salatiedettä :) Vauvan pää menee paremmin takakenoon, kun vauvaa siirtää 10-15 cm jalkojensa suuntaan sekä vetää lapaluiden ja pepun takaa lähemmäs äitiä. Perinteinen syli-imetysasento eli kehtoasento on siinä mielessä hankala ihan alussa, että äiti pyrkii saamaan vauvan pään lähes kyynärtaipeeseensa. Jotta vauva tässä saisi hyvän otteen rinnasta, tulisi nännien sojottaa suoraan sivuille, kohti äidin kainaloa. Oikea kohta vauvan päällä onkin siis kyynärvarren puolivälissä, jolloin nänni ja vauvan nenä ovat kohdakkain. 

Suuret rinnat voivat tuntua hyviltä imetystä ajatellen, mutta monien suuririntaisten äitien kokemus on päinvastainen. Vauvaa on vaikea nähdä rinnan takaa, ja vauvan on haastavaa saada riittävän laajaa otetta rinnasta. Rinnat voivat kasvaa synnytyksen jälkeen maidon noustessa useamman kuppikoon jo normaalisti pienirintaisellakin naisella, ja maidon noustessa rinnat kovettuvat, jolloin vauvan on vaikea saada rinnasta hyvää ja riittävän syvää otetta. Jälleen avuksi usein annetaan rintakumi, kun muitakin - ja parempia - keinoja olisi.
Pingottuneita rintoja voi pehmentää sormenpäillä nännin tyvestä painamalla juuri ennen imetystä. Alun kudosturvotusta saa rauhoiteltua viileähauteella. Ja jälleen vauvan imetysasentoon on hyvä kiinnittää huomiota.

Tubulaariset rinnat ovat sellaiset, joissa ei välttämättä ole riittävästi maitorauhaskudosta. Kokonaan ne eivät imetystä estä, mutta täysimetys, voi olla mahdotonta. Tubulaarisuus yleensä todetaan rintojen ulkonäön perusteella: nännipihat ovat suuret, rinnat ovat putkimaiset (siitä myös tuo nimitys) ja sijaitsevat normaalia kauempana toisistaan. Tubulaariset rinnat voivat olla joko suuret tai pienet. Pelkän koon perusteella tätä ei voida arvioida. Kokoon vaikuttaa nimittäin enemmän rasvakudoksen määrä kuin maitorauhaskudoksen. Tubulaaristen/alikehittyneiden rintojen taustalla voi olla PCOS tai muita hormonaalisia häiriöitä (mm. kilpirauhashormoniasiat). Se, miten paljon nämä rinnat maitoa muodostavat, voidaan todeta vasta, kun imetystä käynnistellään. Tällöin on tärkeää se, että äiti saa riittävästi laadukasta ohjausta: rintoja tyhjennetään tiheästi imetyksen lisäksi myös pumppaamalla; vauvan asento rinnalla on hyvä, ote oikea ja imu tehokasta; vauvaa pidetään paljon ihokontaktissa; synnytys on mielellään lääkkeetön. Jos nämä toimenpiteet eivät saa maidon määrää vauvan tarpeen tasolle, tubulaarisuus/hypoplastia on mahdollinen. Imetystä voi kuitenkin jatkaa imetysapulaitteella annetun lisämaidon avulla, jos äiti näin toivoo.
Tässä linkissä on piirroskuva tyypillisistä tubulaarisista rinnoista.
Tubulaariset rinnat ovat tyypillinen plastiikkakirurgian korjauskohde, mutta korjausleikkaus ei vaikuta rintarauhaskudoksen määrään. 

Fyysisiä haasteita vauvalla

Jos vauvalla on kireä kieli- tai huulijänne, hänen on hyvin vaikeaa saada hyvä imuote rinnasta. Kireä kielijänne estää kielen normaalia toimintaa, ja kun tiedetään, että vauva kielellään lypsää rinnasta maitoa ulos, on selkeästä haittatekijästä kyse, mitä imetykseen tulee. Jos kielijänne on vain vähän kireä, moni äiti on saanut kuulla, ettei sille tehdä mitään, koska vauva kuitenkin kasvaa. Kireä kielijänne voi silti aiheuttaa paljon harmia: imetys voi tehdä kipeää äidille, vauvalla voi olla runsaasti ilmavaivoja ja refluksioireita, vauva voi kasvaa tavallista niukemmin, rinnalla protestointi on yleisempää. Hyvä vertaus on, että koko ajan on laastari etusormessa tai peukalossa. Ei se toimintaa juurikaan estä, mutta sen tiedostaa koko ajan, ja siitä haluaa eroon. Mitä nuorempana kielijänne operoidaan, sitä pienempi toimenpide se silloin on. Pidemmälle jätetty korjaamaton kielijänne voi aiheuttaa puhevaikeuksia sekä huulijänne myös oikomishoitoa.
Kireän kielijänteen haittoja voidaan koittaa vähentää panostamalla hyvään imetysasentoon, jossa vauvalla on pää reilusti takakenossa ja rintaa tarjotaan oikeassa kulmassa vauvan suuhun. Pieni ylitarjonta maidosta auttaa myös, sillä silloin vauvan ei itse tarvitse niin paljoa tehdä töitä riittävän maidonsaannin eteen. Paras keino korjata kireän kieli- tai huulijänteen aiheuttamat ongelmat on operoida jänteet ja sen jälkeen panostaa hyvään imetysasentoon ja tehokkaaseen imuotteeseen.
Tästä linkistä pääsee katsomaan kuvakoostetta eriasteisista kireistä kielijänteistä.

Kireää kielijännettä ei aina näe vain katsomalla. Tärkeää kireyden arvioinnissa on, että arvioinnin tekee asiasta tietävä ammattilainen katsomalla, palpoimalla ja testaamalla kielen liikkuvuutta. Jänne voi olla posteriorisesti kireä, jolloin kireyttä ei voi nähdä. Posteriorisesti kireä kielijänne estää kielen normaalin liikkuvuuden kielen takana ja keskellä. Kun kielen liikkuvuus on näin rajoittunutta, vauva ei voi imeä riittävän tehokkaasti. Myös, jos vauvalla on jatkuvasti vaikeuksia tarttua rintaan, rintakumin sijaan kielijänteen tarkistaminen ja tarvittaessa operointi on yleensä kannattavampi asia.

Ruoka-aineallergioita voi esiintyä vauvoilla jo ihan vastasyntyneestä asti. Allergia ei automaattisesti estä imetystä, mutta usein vaatii äidiltä välttämisruokavaliota, jolloin allergiaoireita aiheuttava ruoka-aine on kaikissa muodoissaan kokonaan pois äidin ruokavaliosta. Vaikka äidinmaidon välityksellä vauva saakin vain pieniä määriä allergisoivan ruoka-aineen proteiineja, toiset vauvat ovat niin herkkiä, että se pienikin määrä aiheuttaa kurjia oireita. Jos sopiva ruokavalio äidille löydetään, imetystä on ihan turvallista ja mahdollista jatkaa niin pitkään kuin äiti ja lapsi haluavat. Yleisimmät imeväisiässä allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet ovat lehmänmaito (ja naudanliha), kananmuna, soija ja kotimaiset gluteenipitoiset viljat. Yllättäviä pahiksia ovat kaura ja maissi. Jos sopivaa ruokavaliota ei äidille löydetä tai sen ylläpitäminen osoittautuu liian rankaksi, tulee allergiselle vauvalle antaa apteekista saatavaa erikoiskorviketta.
Lehmänmaidolle allerginen vauva reagoi äidin syömiin laktoosittomiinkin maitotuotteisiin, sillä allergian aiheuttaa proteiini, ei sokeri.
Usein refluksi on oire allergiasta, runsasmaitoisuudesta tai kireästä kielijänteestä. Toisinaan se voi olla myös rakenteellinen, eli johtuu vauvan löysästä mahaportista. 

Lihasjumeja voi vauvalle tulla kohtuajasta muistona sekä toisinaan myös synnytyksestä. Haaste imetykselle tässä on se, että imetysasennot voivat tehdä vauvalle kipeää, ja silloin äiti tarvitsee apua hyvän ja vauvalle sopivan imetysasennon löytämiseksi. Myös lonkkalasta asettaa imetykselle omat haasteensa. 

Huuli- ja kitalakihalkiot ovat selvä haaste imetykselle. Huulihalkiovauvan imetys voi onnistua, jos halkion saa esim. sormella tukittua imetyksen aikana niin, että imuote pysyy tiiviinä eikä alipaine rikkoudu. Kitalakihalkiovauvojen imetys on yleensä poissuljettua, koska suusta on suora yhteys nenään auki. Näissä tilanteissa äidin on kuitenkin mahdollista pumpata äidinmaitoa ja syöttää se erikoispullolla. Ja sanomattakin on selvää, että maidon vauvalleen pumppaava äiti tarvitsee myös sekä imetysohjausta että -tukea raskaalla taipaleellaan. 


Lääkitys tai sairaus 

Äidin tai vauvan tarvitsema lääkitys tai sairastaminen eivät yleensä estä imetystä, mutta haasteita ne voivat imetykselle teettää. Äitiä hoitavan lääkärin velvollisuutena on pyrkiä etsimään lääkitys, joka on imetyksen kanssa yhteensopiva ilman, että äiti joutuu sitä erikseen vaatimaan.

Sairaalle vauvalle äidinmaito on erityisen tärkeää mm. sen sisältämien vasta-aineiden takia. Hyvin harvinainen autoimmuunisairaus vauvalla on galaktosemia, jolloin vauvan elimistö ei kestä laktoosia eikä pysty pilkkomaan sitä glukoosiksi ja galaktoosiksi. Näissä tilanteissa (Suomessa n. 1-2 vauvaa vuodessa) vauvalle ei voi antaa ollenkaan äidinmaitoa, vaan hän saa laktoositonta ravintoliuosta. Sairaus on elinikäinen.