Valitettavan usein kuulee kerrottavan, miten tuoreelle äidille lapsivuodeosastolla heitetään rintakumi sängylle ja kehotetaan kokeilemaan sillä, kun vauvan on vaikeuksia saada hyvää otetta rinnasta. Ajatellaan, että rintakumi hyvin ulkonevana ja "tuttimaisena" kannustaa ja opettaa vauvaa imemään rintaa oikein. Näin se saattaa joillain tehdäkin, mutta yleensä pitkällä tähtäimellä rintakumista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Huomioi myös, että mitä nälkäisempi vauva on, sitä vaikeampi hänen on rauhassa aloitella imemistä. Tästä syystä runsas ihokontakti ja pienimmänkin nälkämerkin huomioiminen auttavat vauvaa oppimaan imemään rintaa ilman apuvälineitä.

Kun rinta on maidon noustessa kovin pinkeä, älä käytä rintakumia. 
Sen sijaan RPS-tekniikalla pehmennä rintaa juuri sen verran, että rinnan ihon on jälleen mahdollisuus venyä niin, että vauva saa rinnasta hyvän otteen. Kerrataanpa, mitä RPS-tekniikka on. Siinä sormenpäillä painetaan suht napakasti nännin ympäriltä kohti rintakehää niin, että nännin takana tiehyissä odottava maito ja maidonnousun aiheuttama kudosturvotus työnnetään syvemmälle rintaan juuri siksi pieneksi hetkeksi, että vauva tulee rinnalle. Tuttu vertaus voi havainnollistaa tilannetta: kun ilmapallo on puhallettu ihan pinkeän täydeksi, siitä on erittäin vaikea ottaa kiinni pinsettiotteella. Kun ilmapallo on hieman tyhjempi, pinsettiotekin onnistuu helpommin. Sama juttu vauvalla: kun rinta on kovin pinkeä, nänni usein "häviää" eikä vauva pysty ottamaan hyvää otetta rinnasta. Kun rintaa vähän pehmitetään, vauva saa haukattua rinnasta niin, että rinnan tehokas tyhjentäminen on helpompaa ja äidille kivuttomampaa.

Kun vauva imee rintaa, ja se sattuu, älä käytä rintakumia.
Sen sijaan auta vauvaa parempaan imetysasentoon siirtämällä tätä 10-15 cm jalkojensa suuntaan vauvan masu kiinni sinussa. Voit vielä likistää vauvaa tiiviimmin itseesi kiinni. Siirtäminen saa vauvan päätä enemmän takakenoon, jolloin suu aukeaa isommalle ja rinnasta haukkaaminen on helpompaa. Kun vauva saa haukattua rinnasta oikealla otteella, imetys muuttuu kivuttomaksi. 

Kun nänni on matala, ja vauvan on vaikea saada rinnasta hyvää otetta, älä käytä rintakumia.
Juuri ennen imetystä voit sen sijaan houkutella nänniä enemmän koholle, jos koet sen tarpeelliseksi. Nännin tehtävänä on toimia vauvalle suuntamerkkinä. Kitalakeen osuessaan se myös laukaisee vauvalle imemisrefleksin. Joskus vauva tarvitsee enemmän apua, ja silloin nänniä voi kovettaa ennen imetystä. Nännin pyörittely ja venyttäminen sormilla voi riittää. Toisinaan tarvitaan nännikohottajaa vetämään nänniä enemmän esille. Ja eräs kekseliäs äiti keksi pyöritellä nännin päällä hetken jääpalaa, joka sai nännin kohoamaan ja napakoitumaan juuri sopivasti vauvan imemisrefleksin käynnistämiseksi. 

Kun nännissä on ihorikko, älä käytä rintakumia. 
Sen sijaan keskity auttamaan vauvaa paremmin rinnalle ja ottamaan parempi ote rinnasta. Ihorikkoa pitää myös hoitaa, ettei sitä kautta pääse bakteeria rintaan tulehdusta aiheuttamaan. Pidä nirhauma/haava kosteana esim. rasvahauteella. Voit myös sivellä ihorikolle äidinmaitoa vähän joka välissä. Kun vielä laitat rinnalle maidonkerääjän, pysyy nännin ympärillä kostea mikroilmasto, joka nopeuttaa ihorikon paranemista. Myös dexpanthenolia sisältävät lääkesalvat nopeuttavat ihovaurion paranemista. Ja tietysti se sitruunanmehukin. 

Kun tarkoitus on siirtää vauva pulloruokinnasta rinnalle, voit käyttää rintakumia.
Vauva on tottunut silikonin tuntuun suussaan, ja hänelle se tarkoittaa ruokaa. Paljas rinta voi oudoksuttaa vauvaa niin, että hän kieltäytyy rinnasta. Tuttipullon tutti on myös usein isompi kuin nänni, ja antaa voimakkaamman stimulaation vauvan imemisrefleksille. Jotta siirtyminen pullolta rinnalle sujuisi vähän helpommin, älä muuta kaikkea kerralla. Joten rintakumista voi tässä tilanteessa ollakin hyötyä.

Kun vauvan suun ja nännin koossa on epäsuhtaa, voit käyttää rintakumia. 
Jos vauvalla on kovin pieni suu ja sinulla selvästi suurempi nänni, rintakumi voi auttaa vauvaa saamaan hyvä ote rinnasta.  Kun vauvan suu kasvaa, ja vauva oppii tehokkaaksi imijäksi, rintakumista voi luopua. 

Miten rintakumia sitten käytetään? 
Sitä ei lätkäistä rinnan päälle. Sen sijaan venytä siivistä tai käännä niitä ylöspäin kuin sombreron lierejä, ja aseta kumi sitten rinnalle niin, että kun lierin päästää laskeutumaan, nänni imaistuu rintakumin sisälle. 
Rintakumin tulee olla sopivan kokoinen. Jos nänniä pursuaa rintakumin rei'istä ulos, kumi on liian pieni. Jos nänni hankautuu rintakumin reunoja vasten, kumi on liian pieni. Jos nänni "hölskyy" rintakumin sisällä, kumi on liian suuri. 

Rintakumista luopuminen tapahtuu usein hitaasti hivuttamalla. Aloita imetys rintakumin kanssa, mutta kun vauva on hetken imenyt ja päästää itse irti tai irroitat vauvan rinnalta, livauta rintakumi pois ja tarjota vauvalle paljasta rintaa. Tässä vaiheessa kannattaa lähteä liikkeelle, sillä paljas rinta voi olla vauvalle vieras ja siksi outo juttu. Liikkeellä saat vauvaa hämättyä niin, että hän ei ehkä hoksaa kumin poisottamista. Voi olla, että vauvan on helpompi tottua imemään paljasta rintaa ensin unisena. Jälleen pieni hämäys toimii tässäkin. Uninen vauva ei ole ihan kaikista tarkkaavaisimmillaan. Anna rintakumivieroitukselle aikaa. Voit itse miettiä, miten pitkään sinulla menee johonkin uuteen tapaan tottumisessa, ja suhteuta se aika sitten vauvaan, jolla on paljon vähemmän elämänkokemusta kuin sinulla. 

Rintakumi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Imetys voi sujua hyvin ja jatkua pitkään myös rintakumin kanssa. Mieluummin imetystä rintakumilla kuin ei ollenkaan imetystä.