Yksi erittäin vanha ja vähän hassukin urbaanilegenda pitää pintansa sitkeästi edelleen. Se on se väite, että koska imetys on ihan luonnollista, niin sehän myös sujuu kaikilta ihan luonnostaan. Luonto tikanpojan puuhun ajaa ja silleen.

Näille "tikanpojille" taitaa tulla yllätyksenä se, että vaikka imetys on ikivanha tapa ruokkia jälkeläinen meidän nisäkkäiden keskuudessa, niin luonnostaan se ei nykyään suju kuin ehkä joissain alkuasukasheimoissa. Ai miten niin? No, minäpä kerron.

Jos ajatellaan sitä, miten ennen vanhaan naiset oppivat imetystä käytännössä, niin sehän tapahtui jo ennen kuin oma vauva oli sylissä. Oli suurperheitä ydinperheiden sijaan, ja imettäviä naisia näkyi kaikkialla. Nuoret tytöt kasvoivat imettäjiksi seuratessaan äitiensä, tätiensä, siskojensa ja serkkujensa tapaa ruokkia vauva. Perimätieto kulki suusta suuhun ja konkretiana arkielämän puuhissa, niin kuin mikä tahansa muu taitokin, esimerkkeinä vaikka leivän leipominen ja kankaan kutominen.

Kuinka moni nykyajan nuori äiti on saanut nähdä imetystä arjessa ja omassa elämässään ennen ensimmäistä omaa lastaan? Aika harva, eikö vain. Kuinka montaa nykyajan äitiä on ensinnäkään imetetty paria viikkoa tai kuukautta pidempään? Nii-in.

Ajatellaanpa sitten terveydenhuollon ammattilaisten imetystiedon tasoa. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan vain 32% vauvojen kanssa työskentelevistä terveydenhoitajista on saanut imetysohjaajakoulutuksen. Sen suppeimman, 20 tuntia. Loput kaksi kolmesta neuvovat äitejä imetyskysymyksissä täysin mutulla tai eivät ollenkaan. Sama, kuin vain yhdellä kolmesta julkisen liikenteen kuljettajalla olisi toimeen vaadittava ajokortti ja luvat. Kuinka moni uskaltaisi kyytiin? Lääkärien koulutukseen imetys ei kuulu rintatulehduksen tunnistamista ja oikean antibiootin määräämistä enempää, ja silti lääkärien sanaan imetystä koskien luotetaan vakaasti ja uskotaan melkeinpä surullisen sinisilmäisesti. Kätilöistä suurin osa on onneksi saanut imetysohjaajakoulutuksen, mutta nykyiset resurssit kun ovat mitä ovat, ei heilläkään ole aikaa auttaa kaikkia "tikanpoikia" sinne puuhun, jolloin aika moni jää maahan tai jonnekin alaoksille ihmettelemään.

Imetystietoa pidetään fanaatikkojen ja hihhulien propagandana, jota kukaan "järkevä ihminen" ei voi ottaa tosissaan. Tieto lisää tuskaa, he sanovat.

Mutta kuinka moni "tikanpoika" tietää ihan luonnostaan maidon riittämisen todelliset merkit? Tai sen, miten maidon määrään voi ihan oikeasti vaikuttaa? Tai sen, kuka antaa oikeita ja näyttöön perustuvia neuvoja ja ohjeita ja kuka puhuu ihan mitä sylki suuhun tuo?

Usein jo ihan perusasioista selvää ottamalla pärjää tässä luonnollisuuden kruunun helmessä keskimääräistä paremmin. Vauvahan toimii vaistojensa varassa, mutta jos vaistoja syystä tai toisesta häiritään, menee vauvakin ihan sekaisin. Kuinka monella uudella äidillä on kanttia antaa vauvan kaikessa rauhassa toteuttaa vaistojaan ensimmästen viikkojen aikana, kun jossain joskus on nähnyt ehkä jonkun imettävän 3-6 kuukauden ikäistä vauvaa, joka jo on mestari asiassaan? Tai kun (hyvää tarkoittavat) läheiset ja ihan vieraatkin kyselevät maidon riittävyydestä tai ihmettelevät, että taasko sillä vauvalla on nälkä (ei taida maito sulla riittää...). Silloinko se tikanpoika sinne puuhun pääsee?

Kun vauvalla on vaistot ja äidillä tieto, niiden yhdistelmällä syntyy yleensä hyvää jälkeä. (Eikä pettymyksiä.)