Jälleen sen huomaa, miten hukassa termit ovat ja miten suvereenisti niitä väärin mediassa käytetään etenkin, kun kyse on jostain niinkin "marginaalisesta" asiasta kuin imettäminen.

Tänään otsikoissa on kohahduttanut perjantaina Helsingin yliopistossa esiteltävä tohtorinväitös, jota on lähes joka mediassa siteerattu raflaavasti kertomalla, miten "pitkä imetys ei suojaa allergioilta." Tarkemmin kun juttuja lukee, huomaa, että kyse on yli nykyisen suositellun kuuden kuukauden pituisesta täysimetyksestä, eli yksinomaisesta rintaruokinnasta.

Imetyshän ihan selvästi mielletään toiminnaksi, joka on allergioiden ehkäisemisen suhteen turhaa. Toisaalta tutkijan mukaan 3-4 kuukauden (täys)imetys on riittävä aika suojaamaan sen, mitä suojattavissa on, ja tällä voidaankin sitten antaa synninpäästö hyvin monelle suomalaiselle äidille. Väärät käsitykset syntyvät herkästi, ja tässä tapauksessa siitä, että ei tiedetä eroa yksinomaisen rintaruokinnan eli täysimetyksen ja pitkän imetyksen, eli muun ruuan ohella imettämisen niin pitkään kuin äiti ja lapsi sitä yhdessä haluavat, välillä. Puhutaan siis aidasta, kun tarkoitetaan aidanseivästä. Eikä aita ole yhtä kuin aidanseiväs.

Mielenkiintoista sitten on se, että jo 80-luvulla oikealla imetysohjauksella ja tuella tämän tutkimuksen mukaan peräti 58% mukana olleista äideistä onnistui kuuden kuukauden täysimetyksessä. Tämähän on lukuna suurempi kuin mitä se on nykyään, kun kuusi kuukautta täysimetettyjä vauvoja on enää muutama hassu prosentti...

* *

Kun tämä uutinen julkaistaan paperilehdissä huomenna, niin toivon mukaan niissä tuo pitkä imetys on korjattu, ja todellakin puhutaan ylipitkästä täysimetyksestä. Nykyäänhän aika harva oikeasti päättää täysimettää kovin pitkään yli suositellun kuusi kuukautta. Eri asia tietysti on, jos vauva ei houkuttelusta huolimatta sanottavasti kiinnostu muusta ruuasta n. puolen vuoden iässä.

Mutta eipä voi hirveästi kehua imetysasenteita täällä Suomessa. Lyödäänkö vetoa, että vielä tällä viikolla aiheesta käydään pitkiä, hartaita ja kärkkäitä keskusteluja erinäisillä vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla asian puolesta ja vastaan. Kun sentään lääkäri sanoi, että yli 3-4 kuukauden imetyksestä ei ole vauvalle sanottavampaa hyötyä, vaikka äidinmaito nyt ehkä onkin optimaalisinta ruokaa imeväiselle...