Imetyksen tuki ry:n maanantaina julkaisema Imetysviikon tiedote on saanut paljon julkisuutta. Tulkinnan moninaisuus on ainakin minulle ollut yllätys. Toisten mielestä tiedote osui täysin nappiin, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että taas äitejä syyllistetään. Niin se vain on, että asiat luetaan oman viitekehyksen värittäminä: jos oma imetys ei ole mennyt ihan niin kuin olisi toivonut, asiat monesti vääristyvät negatiivissävytteisiksi. Harva tarkoituksella tahtoo syyllistää imetyksestä. Ennemminkin uskoisin, että siitä syyllistyy, jos kokee, että jostain jäi homma vajaaksi.

Keskustelua on herättänyt Imetyksen tuki ry:n osuus imetysfasismiin ja äitien painostamiseen imettämään tietyn aikaa ja ilman korvikkeita. Heitettiinpä yhdeltä taholta epäilyä imagon puhdistamisesta, kun "ensin yhdistys suositteli täysimetystä puoli vuotta ja nyt se jo sanookin, että ei saisi yhtään äitejä tässä asiassa määrätä". Voi olla, että on ollut hetkiä, jolloin yhdistyksen kommentit ovat vaikuttaneet painostamiselta tai yhdistyksen nimissä toiminut tukiäiti on ollut hieman liian innokas asiastaan. Tai voi myös olla, että kommentit on tulkittu painostamiseksi samoin kuin tukiäidin toimintakin. Mene ja tiedä. Vähän niin kuin imetysongelmia mietittäessä: miksi sitä niin paljon käyttäisi aikaa miettimiseen, kuka teki väärin ja milloin, vaan ensisijaisesti katsotaan tästä eteenpäin ja äidin toiveiden mukaisesti edetään.

Onko nyt tosiaan niin, että kun Imetyksen tuki ry "vaatii äitiyttä takaisin äideille lääkäreiltä, neuvoloilta, opettajilta, tavoiteohjelmilta, suositusten laatijoilta, hyvää tarkoittavilta naapureilta ja kaikilta muiltakin äitien esineellistäjiltä.", se samalla pyllistää suosituksille? Selvää ainakin on, että tässä kumarretaan äideille, noille tärkeille henkilöille vauvan ja lapsen elämässä, noille, joilla on yleensä paras tieto omasta lapsestaan ja sen tarpeista, noille, joista moni tuntuu rusentuvan raskaan vaatimustaakan alle, noille, jotka pyörittävät arkea vasemmalla ja työelämää oikealla kädellä. Eikä tuo vaatimus tarkoita, että se siitä, pestään kädet kaikesta imetyksestä, annetaan jokaisen äidin huolehtia itsestään. Kyllä, imetyksestä saa ja siitä pitääkin puhua. Kyllä, imetykseen saa ja pitää saada tukea. Kyllä, suositukset ovat edelleen olemassa ja ovat yhtä päteviä. Mutta jos kuitenkin näkisimme metsän puilta. Äiti on tärkeä. Jos äitejä ei kuunnella vain siksi, että suositukset sanovat näin, niin pieleen mennään ja lujaa. Äitejä pitää kuunnella. Ne äidit, jotka tarvitsevat ja hakevat tukea, sitä myös haluavat. Tukea ei ole kehottaa kuittaamaan imetyskuprut pullollisella korviketta. Se on imetyksen dissaamista, äidille tärkeän asian mitätöimistä. Se on äitiyden latistamista ja syyllistämistä. Sen sijaan, jos äiti ei halua tukea, jos äiti ei halua imettää, häntä pitää kuunnella yhtälailla. Ei äidin mieli käänny, jos hän saa eteensä suosituksia latelevia valkotakkeja hiekkalaatikkoseurasta puhumattakaan. Kaikki eivät halua imettää, se on tosiasia, joka jokaisen pitää vain hyväksyä.

Kuunnellaan äitejä, tuetaan äitiyttä ottamalla äidit tosissaan myös silloin, jos kyse on imetykseen liittyvistä ongelmista. Ja myös silloin, jos äiti ei halua keskustella imetyksestä ollenkaan. Koska äiti vain on niin pirun tärkeä. Niin :)