Tuon kysymyksen varmasti jokainen imettävä äiti kuulee ainakin jossain vaiheessa. Kanssaihmiset ihmettelevät, miksi vauva on jälleen rinnalla, miksi vauva ei tyydy syömään pikaisesti ja olemaan sen jälkeen monta tuntia tyytyväinen. Hämmästellään, miten vauva voikin olla niin erilainen kuin mitä vauvanhoito-oppaissa sanotaan. Tai epäillään, että vauva pitää äitiä tuttinaan ja vauvasta tuota menoa tulee läheisriippuvainen, joka ramppaa terapioissa aikuisena. 

Vauvat eivät tunne kelloa. Vauvoille rinta on muutakin kuin ruokaa, mutta ruokaakin heidän on saatava aikuisia tiheämmin. Kun massaa pitäisi kasvattaa vähintään 500 g/kk ja tuplata syntymäpaino kuuden ensimmäisen kuukauden aikana, sitä on vähän pakko syödä tiheämmin kuin mitä yleisesti luullaan. Pienen vauvan olisi hyvä käydä rinnalla vähintään 10-12 kertaa vuorokaudessa. Tasaisesti jakautuessaan se tarkoittaa imetyksen aloitusta 2-2,5 tunnin välein. Harva vauva toimii kuin sveitsiläinen kello, vaan johonkin aikaan vuorokaudesta käy rinnalla harvemmin ja sitten toisina selvästi tiheämmin. 

Imettävän äidin rinnat eivät tunne kelloa. Ne toimivat kysynnän mukaan, ja aika harvalla naisella rinnat jaksavat ylläpitää riittävää maitomäärää, jos niitä tyhjennetään harvoin. Hyvä keino vähentää maidon määrää on pidentää imetysvälit neljään tuntiin. Rinnatkin tarvitsevat tiheämpiä tyhjennyksiä, jotta maidon määrä pysyy vauvan tarvitsemalla tasolla. Valitettavan yleistä aikoinaan oli maidon loppuminen kun vauva oli kolmikuinen. Syynä lähes aina oli se, että vauvaa kiellettiin imettämästä tiheämmin kuin neljän tunnin välein. Siinä itkivät sekä äiti että lapsi.

Tiheiden imetyskertojen ihmettelijöitä ja paheksujia voi pyytää tekemään seuraavanlaisen testin:
Kirjaa ylös jokainen hetki, kun suuhun menee yhtään mitään syötävää tai juotavaa, oli kyse sitten pastillista, vesikulauksesta, kahvikupposesta tai kunnon ateriasta. Jos itse napostelet, juot tai syöt tiheämmin, miksi pienen ja kovaa vauhtia kasvavan vauvan pitäisi tyytyä harvempiin väleihin?

Imettävän äidin tärkein tehtävä on imettää vauvaa. Mitä pienempi vauva, sitä enemmän hän rintaa tarvitsee. Äidinmaidon tulisi olla vauvan pääruokaa vuoden ikäiseksi saakka. Kun äiti imettää vauvaa, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Vauvasta ei tule läheisriippuvaista, kun hänen perustarpeensa täytetään. Itku on myöhäinen nälän merkki, eikä sitä tarvitse ollenkaan odotella. Maito ei lopu tiheillä imetyksillä, päin vastoin. "Taasko vauva syö?" "Kyllä vain, niin kuin hänen kuuluukin."