Sunnuntain (14.7.) Hesarissa sunnuntaisivuilla äitikolumnissa toimittaja Saarikoski ääneen haikeilee imetystuen lisäksi tukea myös imetykseen pettyneille. Sinänsä tärkeä aihe, ei siinä mitään, mutta kummastuttaa tämä imetykseensä pettyneiden naisten vimma nostaa imettävät äidit ensin jalustalle, jotta voivat heidät sitten kivittää sieltä alas. Tätähän lähes jokaisella vauva-aiheisella keskustelupalstalla ja -foorumilla täällä internetissä harrastetaan.
Ehkä kuitenkaan ei syyllistymisen ja pahan olon syynä ole se muiden imetys vaan sen sijaan henkilökohtainen kipuilu siitä, että syystä tai toisesta ei pysty toimimaan kuten ideaalisesti on ajatellut. Samanlaisia hyökkäyksiä kohtaavat nekin (ei-imettävät) äidit, jotka ovat valinneet - tai olosuhteiden pakosta huomanneet - perhepedin, kantoliinan, kestovaipat tai vaikka sormiruokailun helpottavan omaa arkeaan. Jokin noissa valinnoissa ja ratkaisuissa saa toiset naiset puolustautumaan hyvinkin raadollisesti. Tai ehkä kaikenlainen vanhemmuuden vihapuhe kumpuaa siitä, että pikkuvauva-aika nyt vain on iso muutos ja jopa shokki monelle. Myös imettäville äideille.
Kun imetystä ajatellaan ihan biologiselta kannalta, niin se nyt vain sattuu olemaan nisäkkäälle lajityypillinen tapa ja keino ruokkia jälkeläistään. (Samoin myös kantaminen etenkin kädellisillä ja yhdessä nukkuminen ovat lajityypillisiä tapoja. Harva apina tai delfiini työntelee jälkikasvuaan vaunuissa tai eristää poikasen nukkumaan kokonaan eri tilaan kuin missä itse nukkuu...) Jos täydellisen sukupuolten välisen tasa-arvon vaatimuksena on, että lapsen isä osallistuu tasan yhtä paljon lapsen hankintaan ja hoitamiseen, niin on siinä evoluutiolla tekeminen, että miehille kehittyy kohtu ja toimivat maitorauhaset. (Disclaimer tähän väliin: miehilläkin on maitorauhaset, mutta naisista poikkeavan hormonitasapainon vuoksi ne eivät eritä maitoa. Vähän lisää prolaktiinia ja estrogeenia miesten elimistöön, niin johan alkaisi maitoa tulla.) Ja jos oikein tasapuolisiksi heittäydytään, niin silloinhan naisille olisi syytä antaa ekstrana vähän lisää testosteronia. Tai mikä jottei, toivotaan saman tien evoluutiolta kaksineuvoisuutta. Ei tarvitsisi kiistellä, kenelle mikäkin homma jälkeläisten pykäämisessä ja hoivaamisessa kuuluu.
Oikeasti, se vanhempi, joka ei lasta imetä, voi osallistua lapsen hoivaamiseen niin monella muullakin tavalla kuin ruokkimalla, ettei tosikaan. Vauva hyötyy ihokontaktista, eikä se kysy vanhemman sukupuolta. Vaipatkin on vaihdettava, eikä sekään ole vain äidin yksinoikeus. Kaikenlainen vauvan hellittely (kantaminen, lähelläpitäminen, leikittäminen) on sukupuolineutraalia toimintaa. Ja jotta saataisiin puntit vielä enemmän tasan, voi kotitöitäkin pikkuvauvaperheessä jakaa kahden tasavertaisen aikuisen kesken. Ei imetys tarkoita sitä, että lapsen synnyttänyt myös pitää lapsen ruokkimisen lisäksi kodin putipuhtaana, vaatteet viikattuina ja jääkaapin täynnä.
Mutta nyt päästään siihen tukeen. On ihan totta se, että imetyspettymyksen kokenut tarvitsee myös tukea. Hän saattaa sitä tarvita jopa enemmän kuin imetykseensä tyytyväinen. Pettymys niin kuin mikä tahansa itseä kohdannut suru on hyvä purkaa ja käsitellä. Avioeron kohdanneille on monilla paikkakunnilla ns. eroryhmiä. Imetyksen päättyminen aikaisemmin kuin äiti toivoisi voi tuntua samalta kuin ihmissuhde, joka päättyy liian aikaisin tai huonosti. Myös silloin tarvitaan tukea ja apua päästä pettymyksen yli. Voi kuulostaa oudolta, mutta koulutetut imetystukiäidit ovat myös imetykseensä pettyneitä varten. Imetystukiryhmätkin ovat imetykseensä pettyneitä varten. Harvassa ryhmässä vain istutaan piirissä imettämässä ja hehkutetaan imetyksen ihanuutta, onnea ja autuutta. Jos et usko, mene lähimpään ryhmään mukaan katsomaan. Hyvin iso osa tukiäideistä on niitä, jotka ovat kohdanneet erilaisia haasteita, vaikeuksia ja ongelmia omissa imetyksissään. Heitä on aikanaan autettu ja tuettu, joten he haluavat panna hyvän kiertämään ja kouluttautuvat itsekin tukiäideiksi. He muuttavat imetyspettymyksensä voimavaraksi, positiiviseksi energiaksi, avuksi muille vastaavassa tilanteessa oleville.
Joten jos nyt (ainakin vähäksi aikaa, jooko) jätettäisiin nämä "vihaan imettäviä äitejä kun he luulevat olevansa parempia kuin minä ja siksi saan heitä haukkua ja heidän imetystään parjata" -puheet ja keskityttäisiin auttamaan ja tukemaan ja hyväksymään muut vanhemmat. Kenelläkään ei oikeasti aina ole helppoa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.