Olen jo muutaman kuukauden seurannut huvittuneena sitä keskustelua ruuan määrästä ja ruokailukerroista, mikä jossain vaiheessa alkaa, kun pienten lasten äidit kohtaavat. Yleensä keskustelu menee suunnilleen näin:

Äiti 1: "Aloitettiin mössöt viikonloppuna, ja on niin tosi kiva, kun vauva avaa suunsa kuin linnunpoikanen, kun lusikka lähestyy."

Äiti 2: "Joo, meillä oli sama juttu. Nyt kasvatettiin aterioiden määrää neuvolatädin kehotuksesta neljään, kun tää meidän vauva kasvaa edelleen niillä miinuskäyrillä."

Äiti 1: "Mun serkku tytön kanssa oli kuulemma kamala tappeleminen tosta syömisestä. Nyt se tyttö on 9kk eikä vieläkään syö juuri mitään. Mä en halunnu samaa, ja siks kysyn terkkarilta, jos voisin aloittaa noi mössöt jo nyt, kun neljä kuukautta tuli täyteen."

Äiti 2: "Mekin aloitettiin soseet sillon neljäkuisena, kun en halunnu mitään tappelua. Pitäähän nyt ruokaa oppia syömään. Eihän tänikäiselle pelkkä tissi enää riitä."

Äiti 1: "Mä innoistuin tekemään ruokia pakastimeen. Kun vauva veti ekalla kerrallakin jo sellasen jääpalallisen verran pottua, niin kohta sitä ruokaa tarvitaan ihan varmasti paljon enemmän. Neuvolatäti sanoi, että seuraavan kerran aikoihin olisi hyvä mennä pari purkillista päivässä."

Äiti 2: "Siis mä en tajua, mihin mahaan tää meidän likka sitä ruokaa syö, kun tyhjentää sellasen pikkupurkillisen verran per ateria! Jos vaikka nyt kasvu paranisi vielä."

Lyhyestä virsi kaunis: jokainen äiti kertoo vuorollaan, miten paljon ja hyvin vauva soseita syö. Ja jossain sivulauseessa valitetaan sitä, miten raivostuttavaa oli, kun vauva ennen kiinteiden aloittamista kävi tiheästi (jopa parin tunnin välein) rinnalla. Ja jokaisella on tiedossa joku, jonka vauva ei ole alkanut syödä kiinteitä heti kuin vanha tekijä, ja sitä sitten päivitellään kuorossa. (Ja se äiti, jonka vauva on kiinteiden suhteen pieniruokainen, pitää tässä kohdin suunsa kiinni.)

Yhä edelleen jo useamman vuoden ajan näitä keskusteluja kuunnelleena jaksan ihmetellä sitä, miksi pidetään parempana sitä, että vauva syö paljon ja mielellään kiinteitä, mutta kun kyse on äidinmaidosta, on vauvassa taatusti jotain vialla. Ruokaa se on äidinmaitokin, mielestäni. Eikä tiheässä imettämisessä ole mitään väärää tai hävettävää, vaikka yleinen mielipide vaikuttaisi muuta väittävän.