Käsi pystyyn, kuinka monelta imettävältä äidiltä on tultu hämmästyneellä äänellä kysymään: "Imetätsä vielä?" Entä kuinka monelta on kysytty sama paheksuvalla äänellä ja täydennettynä "yök, tuo on tosi ällöä" -kommentilla?

Käsi pystyyn sitten ne, keneltä on kysytty "Riittääkö sulla maito?" Tai "Taasko sä imetät, sehän söi just."

Kovasti vaikuttaisi siltä, että esimerkkien kaltaiset kysymykset kuuluvat vauva-aikaan. Ne ovat small talkia, samalla tavalla kuin raskaana olevalta kysytään "Potkiiko se jo?" tai "Vaivaavatko peräpukamat?

Kysymysten asettelu viittaa voimakkaasti Suomessakin vallalla olevaan pullottelukulttuuriin ja siihen, että imetystä ei nähdä kovin normaalina toimintana. Onhan se hyväksi ainakin vauvalle, mutta on se myös niin kovin vaivalloista eikä se kaikilta äideiltä onnistu, vaikka äiti seisoisi päällään. Imetetty vauva kun ei syö neljän tunnin välein tai nuku täysiä kahdeksan tunnin öitä jo nelikuisena. Jotain on siis pielessä. Tämä on se mielikuva, mikä kysymyksistä välittyy. Valitettavasti, vaikka kysyjät ehkä hyvää tarkoittaisivatkin.

Entä kuinka monelta äidiltä on kysytty "Etkö sä imetäkään?" Tai "Miks sun vauva syö pullosta?" Tai kuinka moni äiti on saanut kuulla "Imetä, imetä ja imetä, niin sitten se maito kyllä riittää" -kommentteja?

Mitä imetyksestä saa sanoa? Missä menee hyvän maun ja kohteliaisuuden raja? Mikä jo loukkaa imettävää tai lastaan pullosta ruokkivaa äitiä?

Miksi neuvolassa heti tuoreelta äidiltä kysytään "Riittääkö se maito?", kun eihän sitä tiedä varmasti, ennen kuin vauva on punnittu. Olisi paljon mukavampaa vastata kysymykseen "Mitä maitoa vauva saa?"

Eikö olisikin.