Nisäkäs on luotu ruokkimaan jälkeläisensä omalla maidollaan. Entä, jos tämä ei syystä tai toisesta sujukaan? Onko lupa surra asiaa, jolle ei mitään voinut? Entä asiaa, jonka eteen teki kaikkensa, mutta joka ei silti mennyt suunnitelmien mukaan? Onko lupa surra, kun korvikkeellakin kasvaa ihan hyviä ihmisiä eikä imetys ole äitiyden mitta?

Tietysti on!

Jos imetys ei suju niin kuin raskauden aikana suunnitteli, asiasta voi olla vaikea puhua. Oman imetyksen pohtiminen muiden saman kokeneiden kuullen voi olla sekä mahdollisuus saada suru pienemmäksi että riski tulla leimatuksi imetysfanaatikoksi. Usein riittää, että on joku, joka kuuntelee. Harva juuri sillä hetkellä, mieli vereslihalla, edes haluaa tietää, mitä olisi voinut tehdä toisin, tai miten olisi voinut mennä, jos olosuhteet olisivat olleet otollisemmat. Suru epäonnistuneesta imetyksestä on hyvä surra alta pois, ihan niin kuin mikä tahansa muu suru.

Netissä on foorumeita, joissa saa vertaistukea myös imetykselle, joka ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Yksi tällainen on Maitolaiturilla. Lisäksi kokeneet Imetystukipuhelimessa päivystävät tukiäidit ovat hyvä olkapää surun läpikäymiselle.