Viime aikoina olen jostain syystä jälleen törmännyt erilaisiin myytteihin ja harhaluuloihin homo sapiens sapiensin imetystä koskien. Uskoisin kuulleeni kaikki mahdolliset myytit, mutta siltikin ne - ja se sinnikkyys, millä niitä edelleen kierrossa pidetään - jaksavat edelleen ihmetyttää.

Yleisimminhän ihmisen imetystä verrataan (jostain minulle tuntemattomasta syystä) lehmän maidontuotantoon. Kun kerran lehmiäkin lypsetään vain kaksi kertaa päivässä, niin on ihan absurdia vaatia, että ihmisen pitäisi imettää niin monta kertaa kuin mitä yleensä sanotaan.
Mielenkiintoinen kannanotto, etten sanoisi. Mitä me nykyajan asfalttiruusut tiedämme maitotaloudesta ja lypsylehmistä? No, tässä alkajaisiksi pari juttua:

• lehmänmaidon koostumus eroaa äidinmaidon koostumuksesta. Lehmänmaidon hera-kaseiini -suhde on päinvastainen kuin äidinmaidossa, joka tahtoo sanoa sitä, että lehmis sisältää enemmän nopeasti massaa kasvattavaa kaseiiniproteiinia. Siinä on myös vähemmän laktoosia kuin äidinmaidossa, ja laktoosihan on "aivoruokaa".
  
• jotta lehmien maidontuotanto pysyisi yllä, niiden pitää poikia säännöllisin väliajoin. Kun vasikka kasvaa tiettyyn ikään (jos se pääsisi käymään maitohuikalla omaan tahtiinsa) eli kun poikimisesta on kulunut tietty aika, maidontuotanto alkaa ehtyä, ja lehmä mennä umpeen. Huolimatta siitä, että lehmää lypsettäisiin edelleen. Ihmisillä maidon muodostuminen toimii ihan alun jälkeen enemmän kysynnän ja tarjonnan lain mukaan (vaikka kymmenenkin vuotta), kuin hormonien ohjaamana.
  
• naisen rinnat eivät ole maitotonkkia. Ne eivät varastoi suurta määrää maitoa, ja jos tyhjennysväli venyy kovin pitkäksi, maidon määrä vähenee.
  

Sille on siis syynsä, miksi ihmisäidin on imetettävä poikastaan useammin kuin mitä lehmiä lypsetään.

Nisäkkäät voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: pesäviipyisiin ja mukana kulkeviin. Ihminen on siinä mielessä jännä "eläin", että hän voi periaatteessa kuulua molempiin ryhmiin. Pesäviipyisät ovat niitä nisäkkäitä, jotka jättävät poikasensa oman onnensa nojaan muutamasta tunnista pariin viikkoon. Poikaset kyyhöttävät pesässä hipihiljaa ja kärsivällisesti odottavat emoa ja seuraavaa maitoannosta. Mm.jänikset, hylkeet ja etelänmerinorsut kuuluvat selkeimmin tähän ryhmään. Etelänmerinorsunaaraat esimerkiksi käyvät imettämässä poikasiaan n. kahden viikon välein. Muun ajan he ovat avomerellä ruuanhaussa. Jänikset imettävät pari kertaa vuorokaudessa, hylkeet jotain noiden kahden väliltä. Näillä lajeilla pitkät imetysvälit onnistuvat siksi, että maito on niillä niin rasvaista, että se riittää pitämään poikasen nälän poissa pitkään. Hylkeellä maidon rasvaprosentti on parinkymmenen luokkaa, kun ihmisellä se on keskimäärin nelisen prosenttia. On siis ihan ymmärrettävää, että ihmisenpoikanen ei selviäisi kolmen päivän imetystauoilla kovin pitkään.

Mukanakulkevien lajien emoilla maidon rasvapitoisuus on huomattavasti pienempi kuin pesäviipyisillä. Näillä poikaset pääsevät imemään oikeastaan koska vain haluavat, jolloin määrä tietyllä tavalla korvaa laadun. Ei ole harvinainen näky se, että emosimpanssin turkissa roikkuu poikanen kädet tiukassa nyrkissä pitäen kiinni emon karvoista. Ja jos jää simpansseja hieman pidemmäksi aikaa seuraamaan, voi nähdä, miten emo imettää poikasen suvereenisti lennossa :) Kädellisinä ihmisetkin kykenevät samaan. Vauvojen onneksi.

Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun vertaavan imettävää äitiä lypsylehmään, heitä takaisin, että "Etelänmerinorsukin imettää kahden viikon välein ja ihan hyvin maito riittää ja poikanen kasvaa." Nisäkkäitähän me olemme, ihmiset, lehmät ja etelänmerinorsut. Periaate on sama kaikilla, mutta käytäntö (onneksi!) vaihtelee lajin mukaan. Ja niin sen pitääkin olla.