TIEDOTE

8.9.2009

Julkaisuvapaa heti


Imetystukipuhelin vaikenee viikoksi


Imetyksen tuki ry haluaa kiinnittää huomiota imetyksen koulutetun
vertaistuen merkitykseen sulkemalla Imetystukipuhelimen viikoksi 38.
Äideiltä äideille tapahtuva vertaistuki on jaetun kokemuksen kautta
ainutlaatuinen. Synnytysosastoiden lyhentyneet kotiutumisajat ja
neuvoloiden niukat resurssit luovat tarvetta yhteistyöhön vertaistuen
kanssa.


Vuosittain 60 000 vauvaperhettä hyötyy Imetyksen tuki ry:n
edunvalvonnasta ja saattaa tarvita palvelujamme, 6 000 saa meiltä suoraa
tukea ja 600 osallistuu toimintaamme aktiivisesti. Kukaan muu ei hoida
Suomessa imetyksen vertaistukea. Seuraamme kansainvälisesti imetyksen
tutkimusta ja tuen organisointia. Tuomme vaihtoehtoja perheille ja koko
yhteiskuntaan tiedottamalla esimerkiksi imettämisen ja työn yhdistämisen
mahdollisuuksista.


Raha-automaattiyhdistys ja Terveydenedistämisen keskus ovat rahoittaneet
imetyksen tukemista. Kolmevuotiset projektit ovat kuluvan vuoden lopussa
katkolla ja koko yhdistyksen toimintaedellytykset vaakalaudalla. Ilman
rahoitusta Imetystukipuhelimen viimeinen käyttöpäivä on 31.12.2009.


Imetystukipuhelimen lakkoviikko kiinnittää huomion vertaistukipalvelun
merkitykseen. Koulutettu imetystuki on ollut yhtä lähellä kuin lähin
puhelin. Rahoituskriisi supistaa myös Imetyksen tuen mahdollisuuksia
kouluttaa tukiäitejä. Vuodenvaihteen jälkeen imetyksen vertaistuki jää
entistä enemmän kirjavien nettikeskustelujen varaan.


Vuonna 2008 Imetystukipuhelimeen soitettiin yhteensä 4 582 kertaa ja
näistä 900 puheluun vastattiin. Tänä vuonna 1000 vastatun puhelunmäärä
tulee todennäköisesti ylittymään. Edelleenkin tuen kysyntä on
huomattavasti suurempaa kuin kykenemme vastaamaan. Puhelut voivat
käsitellä vaikkapa sitä, millaista tavallinen imetys voi olla ja miten
siihen voi vaikuttaa. Puheluissa tuetaan usein myös eri-ikäisten
vauvojen vieroitusta.


Imetyksen tuki ry:n antama tuki on tehokasta ja innovatiivista. Uusia
tukimuotoja perustetaan kulloistenkin äitien tarpeiden pohjalta. Tällä
hetkellä imetystukimuotoja ovat Imetystukipuhelimen lisäksi eri
paikkakunnilla pidettävät ryhmät, netin Maitolaituri-keskustelufoorumi
sekä Imetys-skype. Vapaaehtoiset koulutetut imetystukiäidit ovat tehneet
tarvittaessa myös kotikäyntejä vauvaperheisiin.


Vertaistukea organisoidaan terveydenhuollon rinnalle useissa
potilasjärjestöissä. Myös vauvoilla ja vauvaperheillä on oikeus
asiallisesti organisoituun vertaistukeen. Imetyksen vertaistuki on
koulutettua ja vastuullista kokemusasiantuntijuutta. Se ei ole, eikä
siitä pidä tehdä, terveydenhuollon imetysohjauksen korviketta.


Imetyksen vertaistukityö on aidosti ennaltaehkäisevää työtä, jota ei
resurssoida tarpeeksi. Tämä näkyy suoraan imetysluvuissa. Vaikka
tutkimusten mukaan yli 90% suomalaisista naisista haluaisi imettää
lastaan ja aloittaa imettämisen, vain 1% täysimettää suosituksen
mukaisesti puolivuotiasta. Myös vertaistukijat tarvitsevat taustalleen
vahvistavan verkoston, jotta he jaksavat tärkeässä työssään.

* * *

Allekirjoita adressi imetyksen vertaistuen jatkumisen puolesta.

 

Kentältä kuuluu huolestuttavia uutisia: Imetystukipuhelin on vaarassa.

Syynä moiseen on julkitullut uhka rahoituksen loppumisesta tämän vuoden loppuun mennessä. Yhteiskunnan mielestä koulutetulle imetystuelle ei ole näemmä tarvetta - ei, vaikka tämän vuoden aikana n. 6000 äitiä saa tukea Imetyksen tuen koulutetuilta tukiäideiltä joko puhelimitse tai nettifoorumin kautta.

Huolestuttavaa on myös se, että se rahamäärä, mitä yhdistys tarvitsisi toiminnan pyörittämiseen muutenkin kuin vain vapaaehtoisten selkänahoilla, on hyvin pieni summa RAY:n kokonaisavustusbudjetista. Kun prosentti siitä on 4 miljoonaa euroa, voi kukin tykönään laskea, monta prosenttia on 300 000 euroa.

Sallimmeko imetyksen näkymättömyyden jatkua? Annammeko tilanteen valua siihen, että paperilla kaikki näyttää hienolta (THL:n imetyksen edistämisen suunnitelma), mutta käytännön tasolla mitään parannusta ei tapahdu?

Lisää Imetyksen tuki ry:n blogissa.

Kuuluvatko sauvakävely ja imetys samaan kategoriaan? Molemmilla edistetään terveyttä, mutta kaikki eivät kuitenkaan niistä innostu. Onko kyseessä yksi niistä muoti-ilmiöistä, jotka vain tulevat ja menevät?

Imetyshän on ensisijassa vauvan ruokkimista fysiologisella ja vauvalle tarkoitetulla ravinnolla. Jos ajatellaan aikaa niinkin lähellä kuin sata vuotta sitten, harva ei-imetetty vauva selvisi hengissä. Muulla kuin äidinmaidolla ruokkiminen ei ole kuitenkaan mikään uusi asia. Jo entisaikojen roomalaiset ruokkivat jälkeläisiään lehmänsarvesta tehdyllä "pullolla", ja Suomessakin puhuttiin maitosarvista  vielä 1900 luvun alussa.

On totta, että nykyään imetys on pinnalla ja siitä puhutaan, sekä puolesta että vastaan. Näppituntumalla voisi sanoa, että puolestapuhujat ovat niitä, jotka ovat "onnistuneet" imetyksessään. Imetyksen esilläpitoa vastaan ovat taas ne, joiden imetys ei ole syystä tai toisesta "onnistunut", tai jotka ovat lapsettomia tai omista syistään päättäneet olla kokonaan imettämättä.

Imetys on paljon esillä siksi, että se on tunteita herättävä aihe. Jokaisella on siitä jotain sanottavaa, ketään se tuskin jättää kylmäksi. Lisäksi imetyksestä on edelleen kierrossa valtava määrä myyttejä ja harhaluuloja, jotka putkahtelevat pintaan vähän väliä. Ja sitten on kaikki se imetykseen liittyvä tutkimustieto, jota kertyy yhä enemmän. Tieteellisesti todistettua on vaikeampi kumota, vaikka välillä tuntuu, että kyse on yhä vain siitä, mitä Kopernikuskin aikoinaan koki ilmoittaessaan maapallon olevan pyöreä.

Koska imetys on myös kokemukseen liittyvää toimintaa, ei toisten kokemaa voi vääräksi todistaa. Ja tämä entisestään lisää vettä myllyyn mitä imetyskeskusteluihin (tai väittelyihin) tulee. Voi olla erittäin vaikea hyväksyä esim. sitä tosiasiaa, että maidon muodostuminen ei voi loppua yhtäkkiä, jos kokemus vahvasti viittaa toiseen näkökulmaan. (Se, miten paljon näiltä kokemuksilta voitaisiin välttyä imetystietoutta lisäämällä, on asia erikseen.)

Ilman imetystä ihmisiä olisi täällä maapallolla huomattavasti vähemmän kuin mitä nyt on. Kun on kyse vauvan ensisijaisesta ravinnosta, niin muoti-ilmiöksi asia on harvinaisen vakava.

Imetystä ei kukaan lobbaa, se ei rikastuta ketään. Kun korvikevalmistajat vievät maitojauhetta kehitysmaihin ja kehottavat äitejä käyttämään sitä ennemmin kuin imettämään vauvojaan, voisi puhua muoti-ilmiöstä. Mitä rikkaat länsimaalaiset edellä, sitä köyhät kehitysmaalaiset perässä. Harmi vain, että jälkimmäisillä on usein huomattavasti vähemmän puhdasta vettä käytössä, vähemmän rahaa ostaa kallista korvikejauhetta (ja siten vähemmän ravitsevaa korviketta vauvoille ruuaksi) ja vähemmän lukutaitoa lukea ohjeet jauhepurkin kyljestä.

Pidetään vain imetysasia pinnalla. Kun imetys lisääntyy täällä ja koetaan normaaliksi arkipäivän toiminnaksi vauvaperheissä, se lisääntyy myös muualla, ja vauvojakin syntyy vähemmän. Imetyksen ehkäisyteho on nimittäin erittäin tehokas nimenomaan kehitysmaiden naisilla, liittyen myös heidän heikompaan ravitsemukseensa. Tehdään yhdessä tästä maailmasta vauvoille hyvä paikka syntyä ja kasvaa.

 

Äidin tähtihetki, kun 2,5-vuotias ilta-amman aikana irroitti otteen rinnasta, katsoi syvälle silmiin ja sanoi "Minä tykkään minun ammasta." Ja jatkoi imemistä.

Makuasioista ei sovi kiistellä :)

Yksi erittäin vanha ja vähän hassukin urbaanilegenda pitää pintansa sitkeästi edelleen. Se on se väite, että koska imetys on ihan luonnollista, niin sehän myös sujuu kaikilta ihan luonnostaan. Luonto tikanpojan puuhun ajaa ja silleen.

Näille "tikanpojille" taitaa tulla yllätyksenä se, että vaikka imetys on ikivanha tapa ruokkia jälkeläinen meidän nisäkkäiden keskuudessa, niin luonnostaan se ei nykyään suju kuin ehkä joissain alkuasukasheimoissa. Ai miten niin? No, minäpä kerron.

Jos ajatellaan sitä, miten ennen vanhaan naiset oppivat imetystä käytännössä, niin sehän tapahtui jo ennen kuin oma vauva oli sylissä. Oli suurperheitä ydinperheiden sijaan, ja imettäviä naisia näkyi kaikkialla. Nuoret tytöt kasvoivat imettäjiksi seuratessaan äitiensä, tätiensä, siskojensa ja serkkujensa tapaa ruokkia vauva. Perimätieto kulki suusta suuhun ja konkretiana arkielämän puuhissa, niin kuin mikä tahansa muu taitokin, esimerkkeinä vaikka leivän leipominen ja kankaan kutominen.

Kuinka moni nykyajan nuori äiti on saanut nähdä imetystä arjessa ja omassa elämässään ennen ensimmäistä omaa lastaan? Aika harva, eikö vain. Kuinka montaa nykyajan äitiä on ensinnäkään imetetty paria viikkoa tai kuukautta pidempään? Nii-in.

Ajatellaanpa sitten terveydenhuollon ammattilaisten imetystiedon tasoa. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan vain 32% vauvojen kanssa työskentelevistä terveydenhoitajista on saanut imetysohjaajakoulutuksen. Sen suppeimman, 20 tuntia. Loput kaksi kolmesta neuvovat äitejä imetyskysymyksissä täysin mutulla tai eivät ollenkaan. Sama, kuin vain yhdellä kolmesta julkisen liikenteen kuljettajalla olisi toimeen vaadittava ajokortti ja luvat. Kuinka moni uskaltaisi kyytiin? Lääkärien koulutukseen imetys ei kuulu rintatulehduksen tunnistamista ja oikean antibiootin määräämistä enempää, ja silti lääkärien sanaan imetystä koskien luotetaan vakaasti ja uskotaan melkeinpä surullisen sinisilmäisesti. Kätilöistä suurin osa on onneksi saanut imetysohjaajakoulutuksen, mutta nykyiset resurssit kun ovat mitä ovat, ei heilläkään ole aikaa auttaa kaikkia "tikanpoikia" sinne puuhun, jolloin aika moni jää maahan tai jonnekin alaoksille ihmettelemään.

Imetystietoa pidetään fanaatikkojen ja hihhulien propagandana, jota kukaan "järkevä ihminen" ei voi ottaa tosissaan. Tieto lisää tuskaa, he sanovat.

Mutta kuinka moni "tikanpoika" tietää ihan luonnostaan maidon riittämisen todelliset merkit? Tai sen, miten maidon määrään voi ihan oikeasti vaikuttaa? Tai sen, kuka antaa oikeita ja näyttöön perustuvia neuvoja ja ohjeita ja kuka puhuu ihan mitä sylki suuhun tuo?

Usein jo ihan perusasioista selvää ottamalla pärjää tässä luonnollisuuden kruunun helmessä keskimääräistä paremmin. Vauvahan toimii vaistojensa varassa, mutta jos vaistoja syystä tai toisesta häiritään, menee vauvakin ihan sekaisin. Kuinka monella uudella äidillä on kanttia antaa vauvan kaikessa rauhassa toteuttaa vaistojaan ensimmästen viikkojen aikana, kun jossain joskus on nähnyt ehkä jonkun imettävän 3-6 kuukauden ikäistä vauvaa, joka jo on mestari asiassaan? Tai kun (hyvää tarkoittavat) läheiset ja ihan vieraatkin kyselevät maidon riittävyydestä tai ihmettelevät, että taasko sillä vauvalla on nälkä (ei taida maito sulla riittää...). Silloinko se tikanpoika sinne puuhun pääsee?

Kun vauvalla on vaistot ja äidillä tieto, niiden yhdistelmällä syntyy yleensä hyvää jälkeä. (Eikä pettymyksiä.)

 

Viime aikoina olen jostain syystä jälleen törmännyt erilaisiin myytteihin ja harhaluuloihin homo sapiens sapiensin imetystä koskien. Uskoisin kuulleeni kaikki mahdolliset myytit, mutta siltikin ne - ja se sinnikkyys, millä niitä edelleen kierrossa pidetään - jaksavat edelleen ihmetyttää.

Yleisimminhän ihmisen imetystä verrataan (jostain minulle tuntemattomasta syystä) lehmän maidontuotantoon. Kun kerran lehmiäkin lypsetään vain kaksi kertaa päivässä, niin on ihan absurdia vaatia, että ihmisen pitäisi imettää niin monta kertaa kuin mitä yleensä sanotaan.
Mielenkiintoinen kannanotto, etten sanoisi. Mitä me nykyajan asfalttiruusut tiedämme maitotaloudesta ja lypsylehmistä? No, tässä alkajaisiksi pari juttua:

• lehmänmaidon koostumus eroaa äidinmaidon koostumuksesta. Lehmänmaidon hera-kaseiini -suhde on päinvastainen kuin äidinmaidossa, joka tahtoo sanoa sitä, että lehmis sisältää enemmän nopeasti massaa kasvattavaa kaseiiniproteiinia. Siinä on myös vähemmän laktoosia kuin äidinmaidossa, ja laktoosihan on "aivoruokaa".
  
• jotta lehmien maidontuotanto pysyisi yllä, niiden pitää poikia säännöllisin väliajoin. Kun vasikka kasvaa tiettyyn ikään (jos se pääsisi käymään maitohuikalla omaan tahtiinsa) eli kun poikimisesta on kulunut tietty aika, maidontuotanto alkaa ehtyä, ja lehmä mennä umpeen. Huolimatta siitä, että lehmää lypsettäisiin edelleen. Ihmisillä maidon muodostuminen toimii ihan alun jälkeen enemmän kysynnän ja tarjonnan lain mukaan (vaikka kymmenenkin vuotta), kuin hormonien ohjaamana.
  
• naisen rinnat eivät ole maitotonkkia. Ne eivät varastoi suurta määrää maitoa, ja jos tyhjennysväli venyy kovin pitkäksi, maidon määrä vähenee.
  

Sille on siis syynsä, miksi ihmisäidin on imetettävä poikastaan useammin kuin mitä lehmiä lypsetään.

Nisäkkäät voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: pesäviipyisiin ja mukana kulkeviin. Ihminen on siinä mielessä jännä "eläin", että hän voi periaatteessa kuulua molempiin ryhmiin. Pesäviipyisät ovat niitä nisäkkäitä, jotka jättävät poikasensa oman onnensa nojaan muutamasta tunnista pariin viikkoon. Poikaset kyyhöttävät pesässä hipihiljaa ja kärsivällisesti odottavat emoa ja seuraavaa maitoannosta. Mm.jänikset, hylkeet ja etelänmerinorsut kuuluvat selkeimmin tähän ryhmään. Etelänmerinorsunaaraat esimerkiksi käyvät imettämässä poikasiaan n. kahden viikon välein. Muun ajan he ovat avomerellä ruuanhaussa. Jänikset imettävät pari kertaa vuorokaudessa, hylkeet jotain noiden kahden väliltä. Näillä lajeilla pitkät imetysvälit onnistuvat siksi, että maito on niillä niin rasvaista, että se riittää pitämään poikasen nälän poissa pitkään. Hylkeellä maidon rasvaprosentti on parinkymmenen luokkaa, kun ihmisellä se on keskimäärin nelisen prosenttia. On siis ihan ymmärrettävää, että ihmisenpoikanen ei selviäisi kolmen päivän imetystauoilla kovin pitkään.

Mukanakulkevien lajien emoilla maidon rasvapitoisuus on huomattavasti pienempi kuin pesäviipyisillä. Näillä poikaset pääsevät imemään oikeastaan koska vain haluavat, jolloin määrä tietyllä tavalla korvaa laadun. Ei ole harvinainen näky se, että emosimpanssin turkissa roikkuu poikanen kädet tiukassa nyrkissä pitäen kiinni emon karvoista. Ja jos jää simpansseja hieman pidemmäksi aikaa seuraamaan, voi nähdä, miten emo imettää poikasen suvereenisti lennossa :) Kädellisinä ihmisetkin kykenevät samaan. Vauvojen onneksi.

Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun vertaavan imettävää äitiä lypsylehmään, heitä takaisin, että "Etelänmerinorsukin imettää kahden viikon välein ja ihan hyvin maito riittää ja poikanen kasvaa." Nisäkkäitähän me olemme, ihmiset, lehmät ja etelänmerinorsut. Periaate on sama kaikilla, mutta käytäntö (onneksi!) vaihtelee lajin mukaan. Ja niin sen pitääkin olla.

Imetyksen tuki ry:n maanantaina julkaisema Imetysviikon tiedote on saanut paljon julkisuutta. Tulkinnan moninaisuus on ainakin minulle ollut yllätys. Toisten mielestä tiedote osui täysin nappiin, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että taas äitejä syyllistetään. Niin se vain on, että asiat luetaan oman viitekehyksen värittäminä: jos oma imetys ei ole mennyt ihan niin kuin olisi toivonut, asiat monesti vääristyvät negatiivissävytteisiksi. Harva tarkoituksella tahtoo syyllistää imetyksestä. Ennemminkin uskoisin, että siitä syyllistyy, jos kokee, että jostain jäi homma vajaaksi.

Keskustelua on herättänyt Imetyksen tuki ry:n osuus imetysfasismiin ja äitien painostamiseen imettämään tietyn aikaa ja ilman korvikkeita. Heitettiinpä yhdeltä taholta epäilyä imagon puhdistamisesta, kun "ensin yhdistys suositteli täysimetystä puoli vuotta ja nyt se jo sanookin, että ei saisi yhtään äitejä tässä asiassa määrätä". Voi olla, että on ollut hetkiä, jolloin yhdistyksen kommentit ovat vaikuttaneet painostamiselta tai yhdistyksen nimissä toiminut tukiäiti on ollut hieman liian innokas asiastaan. Tai voi myös olla, että kommentit on tulkittu painostamiseksi samoin kuin tukiäidin toimintakin. Mene ja tiedä. Vähän niin kuin imetysongelmia mietittäessä: miksi sitä niin paljon käyttäisi aikaa miettimiseen, kuka teki väärin ja milloin, vaan ensisijaisesti katsotaan tästä eteenpäin ja äidin toiveiden mukaisesti edetään.

Onko nyt tosiaan niin, että kun Imetyksen tuki ry "vaatii äitiyttä takaisin äideille lääkäreiltä, neuvoloilta, opettajilta, tavoiteohjelmilta, suositusten laatijoilta, hyvää tarkoittavilta naapureilta ja kaikilta muiltakin äitien esineellistäjiltä.", se samalla pyllistää suosituksille? Selvää ainakin on, että tässä kumarretaan äideille, noille tärkeille henkilöille vauvan ja lapsen elämässä, noille, joilla on yleensä paras tieto omasta lapsestaan ja sen tarpeista, noille, joista moni tuntuu rusentuvan raskaan vaatimustaakan alle, noille, jotka pyörittävät arkea vasemmalla ja työelämää oikealla kädellä. Eikä tuo vaatimus tarkoita, että se siitä, pestään kädet kaikesta imetyksestä, annetaan jokaisen äidin huolehtia itsestään. Kyllä, imetyksestä saa ja siitä pitääkin puhua. Kyllä, imetykseen saa ja pitää saada tukea. Kyllä, suositukset ovat edelleen olemassa ja ovat yhtä päteviä. Mutta jos kuitenkin näkisimme metsän puilta. Äiti on tärkeä. Jos äitejä ei kuunnella vain siksi, että suositukset sanovat näin, niin pieleen mennään ja lujaa. Äitejä pitää kuunnella. Ne äidit, jotka tarvitsevat ja hakevat tukea, sitä myös haluavat. Tukea ei ole kehottaa kuittaamaan imetyskuprut pullollisella korviketta. Se on imetyksen dissaamista, äidille tärkeän asian mitätöimistä. Se on äitiyden latistamista ja syyllistämistä. Sen sijaan, jos äiti ei halua tukea, jos äiti ei halua imettää, häntä pitää kuunnella yhtälailla. Ei äidin mieli käänny, jos hän saa eteensä suosituksia latelevia valkotakkeja hiekkalaatikkoseurasta puhumattakaan. Kaikki eivät halua imettää, se on tosiasia, joka jokaisen pitää vain hyväksyä.

Kuunnellaan äitejä, tuetaan äitiyttä ottamalla äidit tosissaan myös silloin, jos kyse on imetykseen liittyvistä ongelmista. Ja myös silloin, jos äiti ei halua keskustella imetyksestä ollenkaan. Koska äiti vain on niin pirun tärkeä. Niin :)

Imetysviikko lähestyy huimaa vauhtia, ja sen kunniaksi teemapäiviä järjestetään ympäri Suomen. Tiedossa ovat jo Helsingissä järjestettävä Imetyspäivä 14.10., Jorvin sairaalassa Espoossa järjestettävä imetystapahtuma 15.10., äideille suunnattu hemmotteluhetki Jyväskylän imetystukiryhmän organisoimana tiistaina 14.10. sekä Kuopion häppeningi. Ja lisää tapahtumia on tulossa kovaa vauhtia. Jotta pysyisi kärryillä, voi olla järkevää seurata tilannetta Imetyksen tuki ry:n nettisivuilta.

Äiti on tärkeä, sitä ei käy kieltäminen. Se ei myöskään poista tai mitätöi sitä tosiasiaa, että myös isä on tärkeä, imetyksenkin kannalta. Sisaruksetkin ovat tärkeitä puhumattakaan isovanhemmista, tädeistä, sedistä, serkuista, pikkuserkuista ja kumminkaimoista.

Ilmojen kylmetessä on mukava kulkea kaupungilla "Äiti on tärkeä" -rintanappi takin etumuksessa loistaen. Suosittelen kaikille! Se jos mikä avaa keskustelut ihan ventovieraidenkin kanssa ;)

Nostatin verenpainettani tässä jokunen päivä sitten lukemalla yhtä äitien nettipalstaa. Piti lähteä rauhoittumaan heti sen jälkeen, kun olin nimimerkin "terveydenhoitaja myös" postauksen lukenut. Siinä kun ihan pokkana väitettiin, että imetyksestä ei ole kuuden kuukauden jälkeen mitään ravitsemuksellista hyötyä vauvalle. Siis virsihän on vanha ja ikiaikainen ja etenkin terveydenhuollossa usein käytetty yhdestä sun toisesta syystä, mutta siitä huolimatta se saa minut näkemään punaista joka kerta, kun sen kuulen tai luen jostain.

Miten määritellään ravitsemuksellinen hyöty? Onko se sitä, että kun lapsi saa jo muutakin ravintoa, niin se muu ravinto kattaa äidinmaidon ravitsemuksellisen hyödyn? Vai onko se edelleen sitä, että luullaan äidinmaidon laimenevan tai muuttuvan käyttökelvottomaksi yli puolivuotiaalle vauvalle?

Äidinmaito on äidinmaitoa, oli sen juoja sitten minkäikäinen tahansa! Lehmänmaito ei ole ravitsemuksellisesti äidinmaitoa parempaa, eikä siis voida väittää, että puolivuotias vauva hyötyisi enemmän lehmänmaidosta kuin oman äitinsä maidosta. Lisäksi yleisesti suositellaan, että alle kaksivuotias juo maitoa. Jostain kumman syystä lehmänmaito mielletään yli puolivuotiaan ravinnoksi äidinmaidon sijaan, ja siinä mielestäni heitetään vauva pesuveden mukana, noin niin kuin vertauskuvallisesti sanottuna.

Sadasta grammasta äidinmaitoa saa kaloreita keskimäärin 70. Sadasta grammasta kasvissosetta saa kaloreita 50-70g. Yli puolivuotias imee monesti 1-2 desilitraa äidinmaitoa kerrallaan, joten kaloreiden saanti on 140 kalorin luokkaa. Yhdestä purkista sosetta kaloreita tulee edelleen tuo 50-70, enkä ole kovin montaa alle vuosikasta nähnyt, jotka söisivät kerrallaan pari purkillista sosetta. Vaikka söisivätkin "kuin hevoset", pääasiallinen kalorienlähde on kuitenkin se maito. Mitä sitä kieltämään. Vai ei ole äidinmaidosta mitään ravitsemuksellista hyötyä yli puolivuotiaalle, mitä? (Ja jos on kovasti eri mieltä, niin kuuntelen kyllä, mutta haluan mielipiteen tueksi mahdollisimman hyvät perustelut, mielellään tutkimuslähdeviitteineen, kiitos ;) )

Äidinmaitohan ei ole vain ravintoa, vaan se sisältää myös erilaisia entsyymejä, vasta-aineita ja paljon muuta vauvalle hyödyllistä. Usein toitotettu uskomus on, että vasta-aineet häviävät äidinmaidosta, kun vauva on esimerkiksi kuuden kuukauden ikäinen. Kerronpa yhden jutun: vasta-aineiden häviäminen ei ole mahdollista, sillä hyvin suuri osa niistä on proteiineja. Eikä äidinmaidon proteiinipitoisuus mihinkään häviä imetyksen kestäessä (vaikka viisi vuotta). Itse asiassa mitä vähemmän maitoa tulee, sitä enemmän siinä on noita vasta-aineita suhteessa kokonaismäärään.

Niin että jospa unohdettaisiin tuo urbaanilegenda äidinmaidon ravitsemuksellisen hyödyn häviämisestä silloin, kun vauva täyttää puoli vuotta, jooko.

Minusta on erittäin mukava imettää taaperoa. En tällä tarkoita sitä, ettenkö tykkäisi imettää vauvaa, en ollenkaan! Mutta jotenkin tuo taaperon rinnallakäyminen on todella hellyttävää :)

Meillä normaali päivä sujuu pääpiirteissään näin:

Aamuyö klo 3-6
Taaperon uni alkaa keventyä ja jotta äiti saisi nukkua hieman pidempään, turvaudutaan ammaan. (Jos koko yö on roikuttu rinnassa kiinni, niin tässä vaiheessa isä saa ottaa taaperon kainaloon ja hoitaa silityksillä ja taputteluilla ammankaipuun ja kevyet unipätkät)
Aamu klo 6.30-8.30
Herätys! Arkiaamuisin taapero pomppaa pystyyn sängyssä lähempänä puolta yhdeksää, kun taas - Murphyn lain mukaisesti - viikonloppuisin nahkavekkari herättää hyvinkin aikaisin. Ensin kipaistaan potalla, sitten mennään vielä vähäksi aikaa sänkyyn pötköttelemään ja nauttimaan ammaa ensimmäiseksi aamiaiseksi.
Aamupäivä klo 9-12
Ammaa otetaan vähän ennen aamupalaa (=kaurapuuro) ja varsinkin aamupalan jälkeen (mutta vasta, kun äiti on saanut oman aamiaisensa syötyä). Pihalla aamupäiväulkoilun aikana ammaa tekee mieli vain, jos kovasti leikeissä sattuu - tai jos tulee kuuma ja äiti on unohtanut vesimukin sisälle.
Lounas ja päikkärit klo 13-15.30
Ennen lounasta maitohanat pysyvät kiinni, mutta lounaan jälkeen baari on jälleen avoinna. Ja ihan päiväuniin saakka. On se vain ihanaa, kun sängyssä pötkötellään kylki kyljessä, ja taapero nukahtaa rinnalle... Siitä sitten hiivitään hiljaa pois omiin hommiin
Päikkäreiden aikana taapero haluaa ammaa 2-3 kertaa, että unet jatkuisivat. Kun asiaan on tottunut, homma toimii ihan ok.
Loppupäivä klo 15.30-21
Ammaa pyydetään ja saadaan lähestulkoon aina, kun taapero vain hoksaa pyytää. Jos ollaan välipalan ja iltaruuan välissä tai iltaruuan jälkeen pihalla, pyyntöjä tulee harvemmin kuin silloin, jos ollaan sisällä kotona. Iltapalan ja hammaspesun jälkeen siirrytään hämärään makkariin nauttimaan myöhäisiltapala. Siinä samalla pitääkin sitten harjoitella joitain akrobaattisia liikkeitä, kun eihän illalla sängyssä ole mitään muutakaan tekemistä. Nyt kaiken lisäksi taapero on alkanut itse laittaa imetyspaidan luukkua alas ja hokemaan: ammaa, ammaa. Eli siis: tämä pois, toinen tiskiin ja sitten ammaa kitusiin niin paljon kuin sitä vain piisaa. Ja sitähän piisaa. Noin viiden minuutin kuluttua puolen vaihtamisesta taapero tuhisee tyytyväisenä kainalossa :)
Yö klo 21-03
Taapero nukkuu todella sikeästi - yleensä. Ammaa ei tähän aikaan olla kaivattu enää toukokuun jälkeen, mikä on äidistä ihan jees. Ja sitten taas aamuyöstä iskeekin ammankaipuu, ja unia jatketaan tankkaamalla välillä.

Mikä parhainta, taapero osaa kiivetä syliin ihan itse, avaa ja sulkee imetyspaidan luukkua tarpeen mukaan, on tosi ilahtunut kun ammaa tulee ja hännän huipuksi vielä kiittää!
Ja sillä kiitoksella äiti sitten jaksaa hienosti monta päivää :)

Nyt sen aamutohtori jo sanoi ääneen, jota kuulemma lääkäreille Suomessa on jo pitkään faktana viestitetty: täysimetyssuositusta ollaan muuttamassa alaspäin.

Tätä se allergiaväitöskin vähän enteili. Kun nyt suuren kansan mielestä kuuden kuukauden täysimetys ei suojaakaan allergioilta ja kun sen saman suojan saa lääkäreiden mukaan jo neljän kuukauden täysimetyksellä, niin muutetaanpa samantien koko suositusta. (Niin, ja etteivät äidit syyllistyisi, jos syystä tai toisesta eivät täysimetäkään puolta vuotta...)
Aamutohtori samalla tosin voivotteli liiallista hygieenisyyttä, jonka osaltaan tiedetään vaikuttavan allergioiden puhkeamiseen. Mutta kun sehän on selvää, että hygieenisyydestä ei tingitä: on rokotteet, on desinfiointiaineet, on puhdistusaineet, jotka räjäyttävät lian pois. Näistä huolimatta vauvat pitäisi saada aikaisessa vaiheessa kosketuksiin elämän kanssa. Ja helpoitenhan se käy, kun vauvoille ryhdytään syöttämään teollisia lastenruokia ja vellejä mahdollisimman aikaisin. Tätä mieltä vaikutti aamutohtori olevan.

Kertoisiko joku, miksi imetys nähdään vain ruokintana? Kertoisiko joku, kuka kumma kuvittelee, että imetys on yltiöhygieenista? Imetys on niin paljon enemmän kuin vain ruokaa! Ja miten niin imetyksen aikana vauva ei altistuisi bakteereille ja muulle ei-hygieeniselle materialle? Onhan äidin iholla bakteereita, jotka välttämättä päätyvät vauvan suuhun, kun tämä imee äidin rintaa. Ei kukaan äiti ole niin yltiöhygieeninen, että pesee rintansa saippualla ja vielä desinfioi ne ennen (jokaista) imetystä. Ei tarvitse,  sillä vauvan kuuluu saada elimistöönsä mm. hyviä bakteereja. Muuten allergian puhkeamisen riski kasvaa, niin.

Mutta onhan se totta, että imetyksestä on helppo lähteä karsimaan epämääräisiä muuttujia. Imetys on monien mielestä lähes poikkeuksetta syy äitien masentumiselle ja väsymiselle. Imetys on suuri syyllinen lasten pahoinvoinnin lisääntymiseen. Kun eiväthän ne itsenäisty, kun roikkuvat äitinsä rinnoissa kiinni vielä vuoden ikäisinä! Ja koska imetys on niin tavattoman rasittavaa, väsyttävää ja sitovaa, niin sehän tietysti aiheuttaa äitien masentumista ja väsymistä. Ei, syy ei ole tukiverkon puuttumisessa, isien pitkissä työpäivissä ja yksinäisyydessä, ei suinkaan.  Jos äiti ei imettäisi, vauvan voisi antaa muualle hoitoon, ja äiti saisi levätä - vaikka siivoamalla kotia. Ja jotta vauvasta tulisi reipas ja itsenäinen lapsi ja nuori ja aikuinen, hänen on hyvä oppia jo varhain, että äiti ei ole tärkein. Ei saa kiinnittyä eikä ripustautua. Ei edes silloin, kun ihminen on avuttomimmillaan. Onhan lasta hyvä pitää sylissä (nykyään), mutta ei nyt, herranen aika sentään, liikaa!

Asiaan palatakseni: Tiedetään, että muun ravinnon aloittaminen imetyksen ohessa vähentää allergiariskiä. Tämä on todettu mm. Ruotsissa, jossa jokunen vuosi sitten vauvojen keliakiatapaukset lisääntyivät, kun imetys lopetettiin ja vauvoille alettiin antaa viljavellejä hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Tilanne siellä korjaantui, kun äitejä kehotettiin imettämään viljojen ruokavalioonottamisen ohessa.
Kun imetyssuositus monen uuden äidin mielessä muuttuu muotoon "yritän imettää nyt ainakin sen puoli vuotta, sillä sen jälkeenhän imetyksestä ei ole vauvalle mitään ravitsemuksellista hyötyä ja sen voi sitten lopettaa", niin siihen nähden voikin olla ihan viisasta aloittaa muun ravinnon antaminen jo nelikuiselle. Jos imetys on kuitenkin puolen vuoden kohdalla loppumassa, niin siinä vauva ehtii tottua muuhun parisen kuukautta ennen imetyksen suojaavan vaikutuksen päättymistä. Eihän imetys nimittäin suojaa, jos vauvaa ei imetetä.

Täysimetyssuosituksen muuttuminen tuntuisi näillä näkymin olevan vain suomalaisten lääkärien tiedossa. Heille taisikin olla kova pala se, että imetyksestä on allergiariskin vähenemisen lisäksi paljon muutakin hyötyä sekä vauvalle että imettävälle äidille. Imetystä kun ei oikeasti voi mitata numeroissa ja saavutuksissa. Se vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Ja ne molemmat ovat ihmiselle tärkeitä ihan alusta asti.

Jälleen sen huomaa, miten hukassa termit ovat ja miten suvereenisti niitä väärin mediassa käytetään etenkin, kun kyse on jostain niinkin "marginaalisesta" asiasta kuin imettäminen.

Tänään otsikoissa on kohahduttanut perjantaina Helsingin yliopistossa esiteltävä tohtorinväitös, jota on lähes joka mediassa siteerattu raflaavasti kertomalla, miten "pitkä imetys ei suojaa allergioilta." Tarkemmin kun juttuja lukee, huomaa, että kyse on yli nykyisen suositellun kuuden kuukauden pituisesta täysimetyksestä, eli yksinomaisesta rintaruokinnasta.

Imetyshän ihan selvästi mielletään toiminnaksi, joka on allergioiden ehkäisemisen suhteen turhaa. Toisaalta tutkijan mukaan 3-4 kuukauden (täys)imetys on riittävä aika suojaamaan sen, mitä suojattavissa on, ja tällä voidaankin sitten antaa synninpäästö hyvin monelle suomalaiselle äidille. Väärät käsitykset syntyvät herkästi, ja tässä tapauksessa siitä, että ei tiedetä eroa yksinomaisen rintaruokinnan eli täysimetyksen ja pitkän imetyksen, eli muun ruuan ohella imettämisen niin pitkään kuin äiti ja lapsi sitä yhdessä haluavat, välillä. Puhutaan siis aidasta, kun tarkoitetaan aidanseivästä. Eikä aita ole yhtä kuin aidanseiväs.

Mielenkiintoista sitten on se, että jo 80-luvulla oikealla imetysohjauksella ja tuella tämän tutkimuksen mukaan peräti 58% mukana olleista äideistä onnistui kuuden kuukauden täysimetyksessä. Tämähän on lukuna suurempi kuin mitä se on nykyään, kun kuusi kuukautta täysimetettyjä vauvoja on enää muutama hassu prosentti...

* *

Kun tämä uutinen julkaistaan paperilehdissä huomenna, niin toivon mukaan niissä tuo pitkä imetys on korjattu, ja todellakin puhutaan ylipitkästä täysimetyksestä. Nykyäänhän aika harva oikeasti päättää täysimettää kovin pitkään yli suositellun kuusi kuukautta. Eri asia tietysti on, jos vauva ei houkuttelusta huolimatta sanottavasti kiinnostu muusta ruuasta n. puolen vuoden iässä.

Mutta eipä voi hirveästi kehua imetysasenteita täällä Suomessa. Lyödäänkö vetoa, että vielä tällä viikolla aiheesta käydään pitkiä, hartaita ja kärkkäitä keskusteluja erinäisillä vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla asian puolesta ja vastaan. Kun sentään lääkäri sanoi, että yli 3-4 kuukauden imetyksestä ei ole vauvalle sanottavampaa hyötyä, vaikka äidinmaito nyt ehkä onkin optimaalisinta ruokaa imeväiselle...

Kun vauva syntyy, entisestä elämästä on vaikea päästää irti. Silloin sitä vielä mentiin töihin tai kouluun tiettyyn kellonaikaan, syötiin lounasta tiettyyn kellonaikaan, tultiin kotiin tiettyyn kellonaikaan ja mentiin nukkumaan tiettyyn kellonaikaan. Myös ne suosikkiohjelmat televisiosta katsottiin tiettyyn kellonaikaan. Ai miten niin urautunutta elämää?

Sitten perheeseen tulee vauva, joka ei tiedä mitään kellonajoista tai vanhempiensa entisestä elämästä. Vauva, joka elää tässä ja nyt, ei "kohta" tai "ihan pian". Vauva tietää, mitä tarvitsee ja milloin tarvitsee. Kun on nälkä, vauva hamuaa ruokaa. Kun on väsy, vauva nukahtaa. Kun halutaan seurustella, seurustellaan. Vaikka sitten keskellä yötä, jos niikseen tulee :)

Muutos on suuri perheen aikuisille. Isällekin, vaikka tämä ensimmäisen kolmen viikon jälkeen jatkaisikin "vanhaa elämäänsä" työrutiineineen ja -aikoineen. Äidin sopeutumista uuteen tilanteeseen vaikeuttavat kaikkien hyvää tarkoittavat kysymykset ja neuvot: "Kuinka usein se vauva oikein syö?", "Kuinka pitkään se vauva oikein syö?", "Minkälaisia pätkiä se vauva jo nukkuu?". Siinä äiti sitten katsoo kelloa ja miettii, oliko edellisestä imetyksestä tunti vai kaksi, ja jos oli vasta tunti, niin jokohan sitä saa imettää. Kun ohjekirjassahan sanotaan, että pitäisi pyrkiä vähintään kolmen tunnin imetysväleihin, että vauvan masu saa levätä. Ja olisi myös hyvä, että vauva oppisi pian nukkumaan ainakin sellaisia neljän tunnin pätkiä (mielellään tietysti pidempiäkin), että koko perhe pääsisi terveeseen ja normaaliin rytmiin kiinni.

Mitä tapahtuu, jos äiti heittää kellon nurkkaan ja päättää luottaa vaistoihin - omiinsa ja vauvan? Noottia tulee terveydenhoitajalta neuvolassa ainakin. Kun pitäähän sitä nyt, hyvänen aika sentään, tietää, koska se vauva oikein syö ja nukkuu! Mutta mitä sillä tiedolla loppukädessä tekee? Vauvat syövät silloin, kun heillä on nälkä ja nukkuvat silloin, kun heitä väsyttää. Piste. Ajatellaan elämää ennen vauvaa. Jos jokaisen suupalan ja vesihörpyn kirjoittaisi ylös, ihan varmasti suu kävisi useammin kuin kolmen tunnin välein. Eikä aikuisen ole tarkoitus kasvattaa painoaan vähintään kaksinkertaiseksi puolessa vuodessa. Se, että vauva käy tiheästi rinnalla, on normaalia. Ei siihen kelloa tarvita. Jos jotain haluaa vanhasta tottumuksesta laskea, niin sitten vaikka niitä kertoja. Mitä enemmän kertoja, sitä enemmän ruokaa vauvaan menee. Ja mitä pienempi vauva, sitä tiheämmin hän ravintoa ja läheisyyttä tarvitsee.

Eläköön elämänvirtaan heittäytyminen! Kello on työssäkäyviä varten, ei pienen vauvan äitiä varten :)

Onko (imetetty) lapsesi itse kommentoinut rinnallakäyntiä? Ovatko muut lapset keksineet oivaltavia ajatuksia imettämisestä? Muistuuko mieleen omasta lapsuudesta hauskoja lausahduksia tai sattuvia tapatumia imetykseen liittyen? 

Kerro tarinasi Imetyksen tuki ry:lle!

Juttuja julkaistaan seuraavassa Imetysuutisia-lehden numerossa, ja julkaistujen juttujen kertojat saavat lehden suoraan kotiinkannettuna.

Lasten kasvatukseen ja muuhunkin elämään liittyy paljon erilaisia suosituksia. Niiden tarkoitushan lienee pitää ihmiset terveinä ja hyvinvoivina, harvoin niitä kiusan tekemisen takia annetaan. Ajatellaanpa nyt esim. suositusta hedelmien ja vihannesten syömisestä. "Puoli kiloa päivässä". Jotta jokainen saisi riittävästi kuituja ja vitamiineja. Tai suositusta syödä kalaa kaksi kertaa viikossa, mutta ei mitä tahansa kalaa. Suositushan on, että Itämeren kaloja ei hirveästi syötäisi niiden sisältämien raskasmetallien vuoksi. Tai suositusta käyttää heijastinta pimeällä ja kypärää silloin, kun on pyörällä liikkeellä. Ihan järkeviä suosituksia, eikö vain?

Mitä lapsiin tulee, niin suosituksia riittää. Lastenruokateollisuuden lobbaama suositus viiden kiinteän aterian päivärytmistä viimeistään heti puolen vuoden jälkeen elää ja voi hyvin. Siitä tuleekin hyvä tilavuusmitta, jolla lasten syömää määrää arvioidaan: purkillinen. Tarkemmin voidaan määritellä, syökö vauva pikkupurkillisen mössöä vai peräti ison purkillisen. Sitten hyvin usein kuultu suositus on, että vauvoja pitää pitää paljon lattialla (ei siis sylissä) tai muuten ne eivät opi liikkumaan. Vaarana on myös, että vauva oppii "liian hyvälle", jos koko ajan sylissä kannetaan. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että tästä viimeeksimainitusta suosituksesta on ristiriitaisia mielipiteitä (mm. itse en kannata kyseistä suositusta).

On myös suositus siitä, että vauvaa täysimetetään 6kk ja senkin jälkeen kiinteiden ohella vuoden ikään saakka. Tämä siis Lastenlääkäriyhdistyksen kanta WHO:n vastaavaan suositukseen. Suomessahan kahden vuoden tai pidempi imetys on turhaa, kun emme ole kehitysmaa. Ja "laimeneehan se äidinmaitokin niin paljon, ettei siitä ole vauvalle ravitsemuksellista hyötyä"...

Kuinka ollakaan, tämä vauvan ensisijaiseen ravintoon liittyvä suositus näyttäisi olevan sellainen, josta usein ajatellaan, ettei se todellakaan koske meitä. Eihän se nyt haittaa, että vauvalle aloitetaan kiinteät ruuat 2,5kk iässä tai jo aiemmin. "Itsekin sain tuoremehua jo kuusiviikkoisena, ja ihan terve ja fiksu minustakin tuli, niin miksi ei vauvastani sitten". Kuulostaako tutulta? Ja sitten vain hymistellään, että niin, eiväthän kaikki voi imettää ja toisilla se maito vain loppuu tuosta noin vain. Kyseessä on kuitenkin vauvan terveys ja hyvinvointi, ei mikä tahansa "suosittelen sinulle pääväriksi taivaansinistä, ja sitten asusteissa voit käyttää liilaa ja vaaleansinistä" -suositus.

Syyllistämisen pelossa imetykseen liittyvistä asioista vaietaan kuorossa. Ettei vain loukattaisi ketään. Kun eihän se imettäminen ole äitiyden mitta (niin kuin ei olekaan - mutta nyt ei ole kyse äitiyden mitasta vaan vauvan parhaasta).

Unohdetaan ruokinta ja otetaan käsittelyyn muut turvallisuusasiat. Suosituksia - tai itseasiassa lakeja ja asetuksia - nekin. Mitä jos vanhemmat pitäisivät vauvaa autossa sylissään eivätkä turvakaukalossa ja perustelisivat käytäntöään sillä, että niin heitäkin silloin aikoinaan kuljetettiin. Ja ihan hyvin meni, hengissä ollaan vieläkin. Kuinka moni jättäisi kommentoimatta asiaa syyllistämisen pelossa? Entä, jos perheellä ei yksinkertaisesti ole varaa turvakaukaloon tai se ei mahdu autoon tai turvavyöt ovat niin lyhyet, ettei sitä saa autoon millään kiinni? Tai vauva ei sellaisessa viihdy, vaan huutaa kaikki automatkat? Kuinka moni sanoisi, että sellaista se on, mutta turvakaukalo on oltava. Ei mitään hymistelyjä, vaan kovat piipussa heti kättelyssä. Onhan nyt, hyvänen aika sentään, kyse vauvan turvallisuudesta!

Talvella syntyville vauvoille suositellaan sisälläoloa ensimmäiset 2 viikkoa ja sen jälkeen säästä riippuen ulkoilua ensin 15min ja sitten aina 10-15min pidempiä jaksoja. Perästä kuuluu, jos viet vauvan ulos liian aikaisin tai pidät häntä siellä liian pitkään. Tai jos kanssaihmisistä tuntuu, että et ole osannut pukea vauvaa "oikein". Silloin saa kommentoida. Suositushan on, että kerrospukeutumisessa on järkeä ja että vauvan raajat suojataan hyvin kylmältä, sillä tiedetään, että vauvan ääreisverenkierto ei ole kovin tehokas.

Mutta imetykseenhän nämä eivät päde. Tiedetään, että noin puolen vuoden täysimetys tilastollisesti vähentää riskiä sairastaa. Myös äidillä. Kyse on siis terveydestä. Ja silti, jos jokin imetyksessä mättää, asia syrjäytetään sanomalla "Anna korviketta, kasvavat ne vauvat silläkin." Yhtäkkiä se vauvan paras ei olekaan ollenkaan tärkeää. Ei edes niin tärkeää, että sille yritettäisiin tehdä jotain.

Ehkä syy on siinä, että imetyksen vaikutusta mm. terveyteen ei välttämättä näe välittömästi. Tosin kuin turvakaukalon puuttumista. Ja onhan se totta, että ihan jokainen äiti ei kykene täysimettämään, vaikka päällään seisoisi. Eivätkä kaikki edes halua. Onhan se tietysti valintakysymyskin.

Mutta mikä oikeus kenelläkään on dissata imetyksen hyötyjä ja imetyssuosituksia vain siksi, että on itse aikoinaan ruokittu eri tavoin tai ei pidä imettämisestä tai haluaa aloittaa kiinteät pitkien yöunien toivossa? Kuten tiedämme, ei virallisia suosituksia anneta kovin kevyin perustein, oli kyse mistä tahansa. Kukaan ei ole täydellinen. Kukaan ei myöskään pysty noudattamaan kaikkia suosituksia, vaikka kuinka haluaisi (eivätkä kaikki edes halua). En minäkään morkkaa niitä, joille "puoli kiloa päivässä" tai "kaksi lämmintä ateriaa" on sydämen asia.

Uskokaa siis, että puolen vuoden täysimetyssuositusta ei ole annettu kevyin perustein. Siinä on järkeä ja se on tärkeä. Sen noudattamiseksi on ihan sallittua mennä vaikka läpi harmaan kiven. Ja ei, korvike ei ole yhtä hyvää kuin äidinmaito. Sanoi naapurin täti, terveydenhoitaja, lääkäri tai oma äiti mitä tahansa.